Väkivallaton ja väkivaltainen vapaustaistelu
Väkivaltaisen vapaustaistelun keinoja ovat esimerkiksi aseellinen taistelu, kuten sissisota, aseelliset iskut tai väkivallanteot, tai lievät vahingonteot, kuten sabotaasi. Vapaustaistelu voi olla myös väkivallatonta ja rauhanomaista. Rauhanomainen vapaustaistelu voi olla esimerkiksi mielensä osoittamista, kieltäytymistä työnteosta, yhteiskunnan toiminnan (kuten liikenteen kulun) häirintää, tai lakien ja määräysten tottelematta jättämistä. Vapaustaistelua, jossa lähinnä kieltäydytään osallistumasta yhteiskunnan toimintaan, voidaan kutsua passiiviseksi vastarinnaksi.
Vapaustaistelu on usein myös sivistyksellistä 'taistelua', kuten tiedon levitystä tai koulutusta. Valistusajasta lähtien on ajateltu, että kansan sivistäminen johtaa suurempaan vapauteen paitsi taikauskosta ja tietämättömyydestä, myös vallanpitäjän kontrollista. Perustana on ajatus, että tiedonsaannin kontrolloiminen tai rajoittaminen on merkittävä osa vallankäyttöä, ja vapaa tieto vapauttaa ihmiset kahleistaan. Ajatellaan, että kansan tai ryhmän aivopesu tai pitäminen tietämättömyydestä mahdollistaa ryhmän hyväksikäytön. 1800-luvulla Suomen suuriruhtinaskunnassa alkanut alempien yhteiskuntaluokkien peruskoulutus pohjautui juuri valistuksen oppeihin, ja sillä katsottiin saavutetun niitä tuloksia joihin oli pyrittykin.
Eräänlaista vapaustaistelua voidaan käydä myös oikeusteitse, jolloin oikeuslaitoksen halutaan tuomitsevan sorroksi koetut vallanpitäjän toimet. Tämän onnistuminen edellyttää kuitenkin, ettei oikeuslaitos ole vallanpitäjästä riippuvainen, eli että yhteiskunnassa on jo tietyt perustavanlaatuiset vapauden edellytykset.
Joidenkin mukaan historia on osoittanut, että ryhmän on helpompi vapautua väkivallattoman vastarinnan keinoin. Heidän mielestään väkivallattomat taistelut ovat onnistuneet useammin, ja väkivaltaiset ovat useammin johtaneet pitkällisiin sissisotiin tai sisällissotiin, jopa pahempaan sortoon. Toisaalta on esimerkkejä onnistuneista aseellisistä vapaustaisteluista, kuten Yhdysvaltain itsenäisyyssota.
Oikeistoa vai vasemmistoa?
Vapaustaistelija voi sijoittua
poliittisessa kentässä joko oikeistoonon tai
vasemmisto tai olla tällä tavoin määrittelemättömissä. Esimerkiksi nationalistista vapaustaistelua käynyt baskijärjestö
ETA on tai ainakin oli äärivasemmistolainen. Toisaalta nationalistista vapautaistelua käyneet Karjalan metsäsissitn olivat oikeistolaisia. Vapaustaistelijat saavat
oikeistolainen ja
vasemmistolainen-leimansa usein siitä, mitä näiden ryhmien vastapuoli edustaa. Esimerkiksi ETA perustettiin sortavaksi koetun oikeistolaisen
Franco diktatuurin aikaan. Näin siitä tuli vasemmistolainen. Toisaalta Karjalan metsäsissit vastustivat kommunistista Neuvostoliittoa, joten heistä tuli oikeistolaisia. Irlantilaisten itsenäisyyttä ajava
IRA:n liikkui edestakaisin pitkin oikeisto-vasemmisto akselia. IRA syntyi oikeistolaiseksi ja jyrkän uskonnolliseksi järjestöksi. Ennen toista maailmansotaa se kuitenkin alkoi etsiä yhteyksiä sosialisteihin. Sodan aikana IRA suunnitteli yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa. Myöhemmin 1960-1980 luvuilla IRA turvautui jälleen sosialistiseen, jopa marxilaiseen retoriikkaan hakiessaan tukea äärivasemmistolta. Yhteistä näille linjanvedoille on ollut tuen hakeminen sortajaksi koetun Ison-Britannian sen hetkisen politiikan vastustajilta. Olennaisinta on aina ollut Irlannin itsenäisyys. Käytännössä nationalististen vapaustaisteluiden tavoitteet ovatkin useimmiten samankaltaiset, ja talous- ja sosiaalipolitiikan järjestäminen oikeiston tai vasemmiston näkemysten mukaiseksi on toissijainen asia, joka on vasta sen ajan murhe, kun kansa on saatu jo vapautettua.
'Vapaustaistelijoita'
Tässä on esimerkkejä ryhmistä, jotka kutsuvat itseään vapaustaistelijoiksi. Osa näistä ei vastaa edellä määriteltyä, esimerkiksi niin sanotut '
kettutytöt' voivat käsittää itsensä eräänlaisiksi 'vapaustaistelijoiksi', ajavathan he turkiseläinten vapautta häkeistään.
Muita vapaustaistelijoita
Aiheesta muualla
Freiheitskämpfer
Armée de libération
