Poliittinen ura
Virtanen osallistui presidentinvaaleihin vuonna 1994 valitsijayhdistyksen ehdokkaana, vaalilauseella 'Velton kansan luonnollinen valinta'. Hän tuli vaalien ensimmäisellä kierroksella seitsemänneksi kolmen prosentin äänisaaliilla. Myöhemmin Virtanen kertoi halunneensa vain kokeilla, millaista on olla ehdokkaana presidentinvaaleissa.
Lähinnä presidentinvaaleissa saamansa julkisuuden avulla Virtanen nousi vuoden 1995 eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi. Hän edusti pientä Ekologista puoluetta (myöhemmin toiminut nimellä Kirjava 'puolue' - Elonkehän puolesta eli KiPu), jonka puheenjohtajana hän myös toimi, ja muodosti eduskunnassa oman yhden hengen eduskuntaryhmänsä. Virtasen epäsovinnainen ja populistinen esiintyminen eduskunnassa herätti runsaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Jo ensimmäisessä istunnossaan hän aiheutti kohua kieltäytymällä riisumasta baskeriaan istuntosalissa. Virtasen poliittisesta toiminnasta julkaistiin muun muassa skandaalinkäryinen kirja Huijari - Veltto Virtanen & Kirjava Puolue (Veitikka Kustannus 1999).
Huomiota herättävää Virtasen eduskuntakaudella oli myös hänen äänestämiskäyttäytymisensä. Esimerkiksi välikysymysäänestyksissä Virtanen äänesti viidesti tyhjää, kerran oli poissa äänestyksestä ja vain kerran äänesti epäluottamuslauseen puolesta. Myös jotkut ympäristöpoliittiset linjaukset herättivät ihmetystä, edustihan Virtanen radikaalia vihreää puoluetta, vaikkakin sitoutumattomana. Kaupungin saasteiden vähentämiseen Virtanen ehdotti keinoksi muun muassa, että jalankulkijat ja pyöräilijät omaisivat enemmän pelisilmää, jottei autojen tarvitsisi körötellä punaisissa valoissa (haastattelu: City 7/98).
Virtanen yritti uudelleen eduskuntaan sekä vuonna 1999 että 2003 sekä Euroopan parlamenttiin vuonna 1999 ja saikin runsaasti ääniä, mutta ei tullut valituksi. Tampereen kaupunginvaltuustoon Virtanen tuli valituksi vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Tampereen Sitoutumattomat -ryhmän listalta runsaalla 900 äänellä. Virtanen oli valittu kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran jo neljää vuotta aiemmin, jolloin hän oli saanut yli 2 000 ääntä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kutsui Virtasen eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.[1]
Virtanen nousi kansanedustajaksi Pirkanmaan vaalipiiristä sitoutumattomana Perussuomalaisten listalta 4 129 äänen turvin. Virtanen keräsi Pirkanmaan vaalipiiristä Perussuomalaisten vaalilistalta eniten ääniä.
Diskografia
Albumit
EP:t
Singlet
- Virtanen: Ikiliikkuja/Clark Kent (1974)
- Virtanen: Lolita/20 j.J.D. (1974)
- Virtanen: Rolls Royce/Lolita (1975)
- Virtanen: Loinen/Temppu (1976)
- Vapaalla Richterin asteikolla/Aina kolmanteen sukupuoleen (1976)
- Elämä on elämistä varten/Ronkpukki (1977)
- Niilo Yli-Mainio/UFO (1978)
- Tässä seison/Voipas! (1978)
- Hellsinki, Hellsinki, Hellsinki/Tässä sängyssä (1979)
- Anna sydämesi sulaa/Jumala ja Saatana (1980)
- Huhtamäen hölkkä (promokasetti, 1990)
- Wellto & The Theraboys;: Voitto on Suomen! (promosingle, 2007)
Kirjat
- Vähä Marxismus - satiiria ääriliikkeistä opiskeluaikoina (1979)
- Kristillisen tiedotuksen strategiat (1981)
- Erkki Kiviniemi (toim.): Ehyeksi ihmiseksi - Artikkeli Wilhelm Reichistä (1983)
- Itsetuntoon syyhyn, puskun ja jumin kautta (1993)
- Helkavirsiä III (1995)
- Murrosihminen - Itsetuntoon-kirjan laajennettu painos (1997)
- Vuodet graniittikaltereiden takana - Poliittiset muistelmat osa I (2001)
- Kapulakielinen pilkunrakastaja (runokirja) (2007)
Katso myös
Aiheesta muualla