Formalistinen metodi
Formalistinen koulukunta oli epäyhtenäinen, koska se pyrki nimenomaan karttamaan dogmaattisuutta ja tiettyihin tieteellisiin metodeihin tarttumista. Hyvä formalisti käytti jokaiselle teokselle parhaiten sopivia työkaluja ja sopeutui tilanteisiin.
Pääsääntöisesti formalistiset kulttuurikriitikot yrittivät etsiä lainalaisuuksia ja yhteyksiä vallitsevasta kulttuuristaan omia tieteellisiä metodejaan käyttäen. He kehittivät oman formalistisen metodologiansa, jossa mm. runousopin lainalaisuudet määritettiin tarkasti.
Henkilöt ja piirit
Formalismin alkuperäisiä ydinhenkilöitä olivat Viktor Sklovski, Juri Tynjanov sekä Boris Eichenbaum. Monet formalismin ydinteesejäkin hyljeksineet kriitikot hyväksyttiin formalisteiksi laajemman kuvan perusteella, ja toisaalta monet valtavirrasta kimpaantuneet kriitikot kääriytyivät formalismin huopaan esittäen sisällöllisesti varsin heikkoa ja kärjistettyä tekstiä.
Historia
Nimitys formalisti oli alun perin formalistikriitikkojen rienaava nimitys uuden koulukunnan edustajille. Termi kuitenkin vakiintui ja kuvaa kohtalaisen näppärästi formalisteja senaikaisen kulttuuriparadigman näkökulmasta.
Formalisteja kritisoitiin usein siitä, että he asettivat muodon sisällön edelle; runossa ei ollut tärkeätä se, mitä sanottiin, vaan se, miten sanottiin. Tosiasiassa tämä on kärjistämistä, koska formalistit lähinnä yrittivät vain tuoda teoksen rakenteelliset seikat yhtä tärkeiksi kritiikin aiheiksi kuin perimmäiset sanojentakaiset ideatkin, ja he pikemmin pyrkivät rikkomaan muodon ja sisällön välisen vastakkainasettelun. Tämä vain oli niin erilaista symbolistien näkemyksiin verrattuna, että heitä pidettiin 'muotoanalyytikkoina'.
Formalistien kulttuurikäsitys oli yhtäläinen useiden modernistien kanssa. Runous oli heidän mielestään itsenäinen kieli, jonka perustehtävä oli itsensä toteuttaminen, runollisuus. Kaikenlainen luonnontieteisiin tai yhteiskunnallisiin arvoihin sitominen oli heidän mielestään hölmöä. Teoksia tuli lähinnä tarkastella itsenäisesti, vaikka tietyille piirteille tai tyyleille löytyikin usein sosiaalisia tai historiallisia perusteita. Tällainen kulttuurikäsitys oli vahvasti ristiriidassa senaikaisen nousevan marxilaisenjohtajatjohtajat esivallan kanssa. Formalismi oli keskeinen sana 1930-luvulla, kun Neuvostoliiton bolsevikki perustivat sosialistisen realismin venäläisen avantgarden tilalle.
Formalismi aatteena katosi yhä enemmän neuvostohallituksen painon alla. Suurin osa ydinhenkilöistä sulautui pikkuhiljaa kulttuurin valtavirtaan kasvavien formalistivainojen myötä. He oppivat lieventämään formalistisia äänenpainojaan ja piilottamaan mielipiteitään verhottujen sanojen taakse, muuntuen tavallisiksi kulttuurikriitikoiksi.
Formalistivastaisuus oli kuitenkin olennainen osa Neuvostoliiton kulttuuriperinnettä sen hajoamiseen asti. Strukturaalinen kielitiede ja eritoten Geneven koulukunta ottivat näkyviä vaikuttimia formalistisen metodin tieteellisestä pohjasta.
Katso myös
Aiheesta muualla
Russischer Formalismus
Formalisme russe
)
