Symbolismi kirjallisuudessa
Symbolismin lähtökohtia olivat mystiikkaa ja romantiikkaa edustaneet taiteilijat ja filosofit, muun muassa Dostojevski, Wagnerin oopperat sekä Schopenhauernin ja Nietzsche filosofia. Myös Ibsenin näytelmät vaikuttivat Venäjän symbolismin kehitykseen.
Suuntauksen katsotaan alkaneen Nikolai Minskyn artikkelista Ikivanha väittely (1884), sekä Dmitri Merežkovskyn vuonna 1892 julkaisemasta kirjasta, joka käsitteli venäläisen nykykirjallisuuden alennustilan ja uusien suuntausten taustatekijöitä (). Kumpikin kirjoittaja oli individualismin yltiöpäinen kannattaja ja luovan taiteen ylistäjä.
Ennen 1900-luvun vaihdetta symbolismin keskeisiä edustajia olivat runoilijat ja prosaistit Valeri Brjusov, Konstantin Balmont ja Fjodor Sologub, joista jälkimmäinen kutsui itseään Kuoleman runonlaulajaksi. Vuosisadan vaihteen jälkeen suuntauksen toisessa vaiheessa merkittävimpiä edustajia olivat runoilijat Aleksandr Blok ja Andrei Belyn. Proosaa pääosin kirjoittavista kirjailijoista huomattava symbolisti oli Aleksei Remizov. Symbolismilla oli lisäksi suuri vaikutus muun muassa Anna Ahmatova varhaiseen runouteen ennen akmeismin vastareaktiota.
Symbolismi kuvataiteissa
Huomattavimpia symbolistisia taidemaalareita edustaa Mihail Vrubel, joka on tunnettu erityisesti suuresta mosaiikkimaisesta maalauksestaan Istuva demoni (1890). Muita merkittäviä symbolisteja olivat Victor Borisov-Musatov, Mihail Nesterov, Mstislav Dobužinsky ja Nicholas Roerich.
Symbolismi musiikissa ja näyttämötaiteessa
Merkittävin venäläinen symbolistinen säveltäjä oli Aleksandr Skrjabin, joka ensimmäisessä sinfoniassaan ylisti taidetta miltei uskonnollisesti. Sinfonisessa runoelmassaan Le Devin Poem (1902–1904) Skrjabin pyrki kuvaamaan ihmisen sielun kehitystä alkaen panteismista ja päättyen kaikkeuden ykseyteen. Skrjabin kehitti teostensa esityksiä performanssin suuntaan yhdistelemällä musiikin runouteen, tanssiin, väreihin ja tuoksuihin, pyrkimyksenään luoda ekstaattinen taiteellinen kokonaiselämys. Samankaltaisia ideoita poikkitaiteellisista kokonaistaideteoksista esittivät myös Andrei Bely ja Wassily Kandinsky.
Perinteisemmässä näyttämötaiteessa jo Anton Tšehovin myöhäisiä näytelmiä on luonnehdittu vahvasti symbolismin sävyttämiksi, vaikka niiden dramatisoinnit olivat aluksi hyvin realistisia. Tšehovin veljenpoika Mihail Tšehov (1891–1955) kehitti sittemmin myös symbolistisen näyttelemisen metodiikkaa, jota sovelletaan yhä näyttelijäntyössä. Selkeästi symbolistista teatteria edustivat muun muassa joidenkin Alexander Blokin teoksiin perustuvat dramatisoinnit.
)
)
