Venykekirjoitus

Venykekirjoitus on Wolmar Schildtin kehittämä kirjoitusjärjestelmä. Siinä suomen kielentt pitkät vokaali merkitään yhdellä vokaalilla, jonka päällä on venykemerkki (^) eli sirkumfleksi.

Perusteet

Schildt esitteli venykekirjoitusjärjestelmän ensimmäisen kerran 1840-luvulla. Hän puolusti uutta merkintätapaa sillä, että venykkeillä eli lyhikkeillä kirjoittaminen on nopeampaa kuin kahdella vokaalilla. Schildt piti venykekirjoitusta esteettisesti kauniimpana ja vetosi myös unkarin kielen samantapaiseen käytäntöön.

Schildt haki tukea uudelle käytännölle tanskalaisen kielentutkijan Rasmus Raskin samantapaisista ajatuksista, vaikka Raskin menetelmässä käytettiin venykkeenä merkkiä ´. Schildt piti omaa venykettään parempana, koska erottui kokonsa vuoksi selvemmin eikä sekoittunut korkomerkkiin.

Vakiintuneen kirjoituksen muuttamista vastustaville Schildt huomautti, että muidenkin kielten kirjoitustavat ovat muuttuneet aikojen kuluessa, kuten ruotsin vanha book muotoon bok. Saman ilmiön hän nosti esiin suomen kielessäkin, koska Mikael Agricola kirjoitti aikoinaan eri tavalla kuin mitä kirjoitettiin 1800-luvulla.

Schildtin venykekirjoituksessa pitkät vokaalit aa, ee, ii, oo, uu, ja yy kirjoitetaan muodossa â, ê, î, ô, û ja ŷ. Vokaalit ä ja ö Schildt suositteli kirjoitettavaksi latinan mallin mukaan æ ja œ sekä pitkinä vokaaleina âe ja ôe, koska kahden merkin kirjoittaminen kirjaimen yläpuolelle saattaisi vaikuttaa rumalta. Esimerkkikatkelmaksi hän tarjosi Isä meidän -rukousta:

Isæ meidæn joka olet taivaisa. Pyhitettækôen Sinun nimes. Læhestykôen Sinun valtakuntas. Tapahtukôn Sinun tahtos nîn mâssa kuin taivâssa. Anna meille tænæ-pæivænæ meidæn jokapæivæinen leipæmme. Ja anna meille meidæn syntimme antêksi, nînkuin mekin antêksi annamme meidæn velvollistemme. Ja ele johdata meitæ kiusauksên. Mutta pâestæ meidæt pahasta. Sillæ Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

Historia

Schildt pyrki edistämään venykekirjoitusta mm. tarjoamalla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjoituskilpailuun rahapalkinnon, jonka saamisen ehtona oli, että palkittu kirja on painettava venykekirjaimilla. Kilpailun voitti K. Kiljanderinin laatima J. L. Runeberg Nadeschda-teoksen suomennos. Teos ilmestyi venykekirjoituspainoksena 1860, mutta 1881 julkaistu toinen painos oli jo vakiintuneen kirjoitustavan mukainen.

Schildtin ohella innokkaimpia venykekirjoituksen puolustajia oli Erik Alexander Ingman. Hän julkaisi kreikkalaisen Anakreonin runosuomennoksia venykekirjoituksella painettuina.

Venykekirjoitus jäi vain lyhyeksi marginaali-ilmiöksi 1800-luvun suomen kielen kehityksessä. Syynä lienee ollut se, että suomen ortografia oli jo 1800-luvun puolivälissä sikäli vakiintunut, ettei uusi kokeilu herättänyt ajan johtavissa kielenkehittäjissä paljonkaan innostusta. Vaikka Schildt artikkelissaan ”Sananen Suomen kielen ulko-muodosta ja venytys-merkistä” kehuu, että ”jo moni sivistynyt henkilö” pitää hyvänä ”ûtta kirjotus-lâtua”, todellisuudessa venykekirjoitusta käyttivät Schildtin ohella vain harvat kirjoittajat. Schildtin ennustus, että venykekirjoitus ”kerran on oleva yleinen Suomen kielessä”, ei toteutunut.

Lähteet

• Hirvonen, Maija, Anna Makkonen & Anna Nybondas (toim.) 1981: 15 vuosikymmentä: kirjallisia dokumentteja erään seuran historiasta. SKS, Helsinki.
• Kilpinen, W. 1847: . – Suometar 13.7.1947.
• Kilpinen, W. 1856: . Teoksessa Suomi: tidskrift i fosterländska ämnen. 1856. Finska Litteratur-Sällskapets förlag, Helsingfors.
• Lång, Markus 1996: Suomen ja Viron kirjakielestä: katsaus historiaan ja kielenohjailuperiaatteisiin . Esitelmä lehtori Laila Lehikoisen johtamassa kielenhuollon praktikumissa Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksessa.

Aiheesta muualla

• Audejev-Ojanen, Pirkko: Venytysmerkkilöt - Wolmar Schildtin omat kirjaimet . Verkkomakasiini - Jyväskylän yliopiston kirjaston tiedotuslehti.