Vesipäästäinen

Vesipäästäinen (Neomys fodiens) on Suomessa rauhoitettu nisäkäs. Tieteellinen nimi muodostuu kreikan kielen sanoista neo (minä uin) ja mus (hiiri). Tieteellinen lajinimi, fodiens tarkoittaa kaivavaa.

Levinneisyys

Vesipäästäinen esiintyy koko Fennoskandiassa. Se on levinnyt laajalle Euraasiassa. Vesipäästäistä tavataan Atlantin rannikolta Siperian taigalle ja tundralta Välimerelle sekä Sisä-Aasian aroille saakka. Sitä ei kuitenaan tavata Pyreneiden eteläpuolelta eikä Balkanilta.

Tuntomerkit

Ruumiin pituus on 6,3–9,6 senttiä, häntä 4,7–8,2 senttiä ja paino 8–23 g. Vesipäästäinen on suurin päästäislajimme. Vesipäästäisen selkä on musta ja vatsa valkoinen tai harmaankirjava, väriraja on jyrkkä. Rakenteeltaan vesipäästäinen on sopeutunut vesielämään. Hännän alapuolella ja takajalkojen ulkoreunassa on kankeita uimasukasia. Suolen ja sukuelinten aukko on yhteinen. Täten vesipäästäinen on eräs niistä harvoista istukallisista nisäkkäistä, joilla on yhteissuoli.

Elintavat

Vesipäästäinen viihtyy kaikenlaisissa vesissä – järvissä, joissa ja pikku puroissa. Hyvin nopeajuoksuisia virtoja se karttaa. Vesipäästäinen on sopeutunut tavattoman hyvin elämään vedessä. Se kelluu kuin korkki, ui nopeasti ja sukeltaa taitavasti. Koska sen ilmava turkki tekee otuksen hyvin kelluvaksi, sen on ennen sukellusta hypähdettävä hieman veden pinnan yläpuolelle. Vesipäästäinen liikkuu myös maalla ja ne kaivavat maanalaisia käytäviä rantatörmään. Vesipäästäinen on paikkauskollinen, joskin asuinvesistön jäätyminen tai muu mullistus voi aikaansaada muuton uuteen ympäristöön.

Ravinto

Vesipäästäinen saalistaa veden alla, veden pinnalla ja kuivalla maalla. Ruokana on hyönteiten ja toukkien, matojen, kotiloiden ja hämähäkkieläimet. Saalislistalta löytyvät myös pikkukalat, kalanmäti sekä sammakot ja pikkunisäkkäät. Vesipäästäisen sylki on myrkyllistä. Myrkky on niin voimakasta, että se aiheuttaa sammakon kuoleman muutamassa minuutissa.

Lisääntyminen

Levinneisyysalueen pohjoisosissa pariutumisaika on huhti - toukokuussa. Suomessa lajilla se poikii kahdesti: ensimmäinen poikue on touko – heinäkuussa ja toinen myöhemmin kesällä. Poikueessa on 3-10 yksilöä. Heinillä pehmustettu pesä on kasvuston suojassa tai maanalaisessa kolossa. Noin puolet poikasista kuolee ennen 2kk:n ikää ja vain 20-30% selviytyy seuraavaan vuoteen, eli lisääntymisikään saakka.