Historia
Kunta perustettiin vuonna 1867. Vanhimmat kirjalliset merkinnät siitä ovat vuodelta 1433tilojen, mutta kuntaa laskee ikänsä Vihdin seurakunnan perustamisesta vuodesta 1507, jolloin ensimmäinen tunnettu kirkkoherra nimitettiin. Tuolta ajalta on myös tiedossa ensimmäisten säteri perustaminen ja kirkon rakentaminen.
Varmaa selitystä kunnan nimestä ei ole, mutta uusimman selityksen mukaan se tulee muinaisgermaanisesta sanasta, joka tarkoittaa noitaa tai tietäjää (velho tai viisas, vrt. englannin 'witch' ja 'wizard' ). Muita selityksiä ovat skandinaavisperäinen sana vight (pyhä) tai suomalainen sana vihti eli vyyhti.
Vihdin suurin järvi on Hiidenvesi ja muinaiseen aikaan se oli meren lahti. Näihin aikoihin järvi oli samalla tasolla merenpinnan kanssa ja oli merkittävä kulkureitti Hämeeseen. Aikojen alussa erämatkaajien reitit kulkivat Vihdin läpi ja historian alussa Vihti sijaitsi rosvo- ja viikinkireittien läheisyydessä, hiisien ja jättiläisten vartioiman Noidanmaan raja-alueella. Nykyään Hiidenvesi ja Lohjanjärvi muodostavat muuten vähävetisen Uudenmaan laajimman vesistöalueen, josta pääsee kanootilla aina Itämerelle saakka.
Väkiluvun kehitys
Väkiluku kasvaa jatkuvasti Helsingin läheisyyden ansiosta. Erityisesti lapsiperheet ovat 2000-luvulla muuttaneet ahkerasti Vihtiin, kuten muihinkin pääkaupunkiseudun kehyskuntiin.
Maantiede
Vihti sijaitsee
Hiidenveden rannalla. Nummelan toisella puolella on Hiidenvesi ja toisella
Enäjärvi.
Taajamia Vihdin kunnassa, asukasluvut 2005:
- Nummela 13 026 - Vihdin kuntakeskus
- Vihdin kirkonkylä 6 360
- Ojakkala 2 530
- Otalampi 519
- Pienemmät taajamat ja haja-asutusalueet 3 309
Kyliä
Haimoo, Härkälä, Jokikunta, Oinasjoki, Ojakkala, Palajärvi,
Siippoo, Tervalampi, Haapkylä, Huhmari, Hulttila, Hynnölä, Härtsilä, Irjala, Jättölä, Kaharla, Kaukola (Kaukoila), Kauppila, Kirvelä, Koikkala, Korkaniemi, Korppila, Kourla, Köykkälä, Lahnus, Lahti, Lankila, Leppärlä, Lusila, Maikkala, Merramäki, Niemenkylä, Niemi, Niuhala, Nummela, Olkkala, Ollila, Otalampi, Oravala, Pakasela, Pietilä, Pääkslahti, Ruskela, Salmi, Selki, Suksela, Suontaka, Taipale, Tarttila, Torhola, Tuohilampi, Vanhala, Vanjoki,
Vanjärvi,
Vesikansa, Vihtijärvi, Vähäkylä.
Hallinto
Päätösvaltaa kunnassa käyttävät kuntalaisten vaaleilla neljäksi vuodeksi
kerrallaan valitsema kunnanvaltuusto sekä sen valitsemat hallitus ja
lautakunnat. Päätöksiä valmistelee ja toimeenpanee kunnan henkilöstö.
Käytännön toiminnan helpottamiseksi toimielimet ovat siirtäneet omaa
päätösvaltaansa kunnan viranhaltijoille, linjakysymyksistä ja suurista
hankkeista päättävät luottamushenkilöt.
Toimielimiä ovat kasvatus- ja koulutus-, keskusvaali-, kulttuuri- ja kansalaistoiminnan-, liikunta-, nuoriso-, perusturva-, tarkastus-, tekninen- ja ympäristölautakunta.
Liikenneyhteydet
Vihti sijaitsee Turkuun menevän valtatien 1:n eli E18-tien varressa Helsingin ja Lohja välissä. Lisäksi sen ohi kulkee valtatie 2 Poriin. Matka Helsinkiin on pitempi kuin kehyskunnista keskimäärin.
Busseja Helsingistä Nummelaan ja kirkonkylälle kulkee arkisin keskimäärin 20 minuutin välein. Matka Nummelaan ja Vihdin kirkonkylälle kestää noin 40 min. Bussitarjontaa on myös kunnan sisällä ja Lohjan sekä Karkkilan suuntaan, eniten arkisin kouluvuoden aikana. Tulevaisuudessa Nummelan kautta suunnitellaan rautatieyhteyttä Lohjalle ja Turkuun, ns. ELSA-rataa. Matka rautateitse Helsingistä Nummelaan kestäisi 34 min.
Nummelaan rakennettiin lentokenttä välirauhan aikaan. Se oli sotilaskäytössä sota-ajan ja on 1950-luvulta alkaen ollut vilkas harrasteilmailun, erityisesti purjelennon, tukipaikka. Kenttä rakennettiin Nummelanharjulle, ja sen ympäristössä on vielä runsaasti sodanaikaisia juoksuhautoja ja lentokoneiden suojapaikkoja. Talvella 2007 sinne tehtiin luistinrata.
Välimatkat
- Helsinkiin 49 km
- Kirkkonummelle 51 km
- Lahteen 110 km
- Lohjalle 26 km
- Ouluun 617 km
- Tampereelle 151 km
- Turkuun 134 km
- Poriin 191 km
Tunnettuja paikkoja
- Olkkalan kartano
- Pyhän Birgitan kirkon rauniot
- Veneranta (erityisesti nuorten kokoontumispaikka viikonloppuisin)
- Veikko Hellen -tori
- Vihdin kirkko
Kuuluisia vihtiläisiä
Aiheesta muualla