Viro

Viron tasavalta () eli Viro on tasavalta Itämeren itärannalla Koillis-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella. Virolla on maarajaa Venäjän federaationnn ja Latvia kanssa. Noin kolmannes maan asukkaista asuu pääkaupunki Tallinnassa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (101 744 asukasta), teollisuuskaupunki Narva (73 295 asukasta) ja ns. kesäpääkaupunki Pärnu (50 966 asukasta).

Nimitykset Viro ja Eesti

Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa aesti-kansan nimessä. Useimmat tutkijat kuitenkin otaksuvat, että rautakautinen nimitys aesti viittasi Itämeren kaakkoisrannikon (Liettuain ja Kaliningrad alue) balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Keskiajalle tultaessa nimi oli kuitenkin 'vaeltanut' pohjoiseen, sillä 1200-luvun skandinaavisissa lähteissä Estland- tai Ehstland-nimeä käytetään Virosta. Yleisesti Viroa kuitenkin kutsuttiin keskiajalla ja uuden ajan alussa Liivinmaaksi. Virolaiset itse käyttivät itsestään nimeä maarahvas ja kielestään nimeä maakeel. Historiallinen nimi 'Eesti' tuli käyttöön vasta 1700-luvulla ja kirjakieleen 1800-luvun puolessavälissä. Suomessa Viroa kutsuttiin Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimoaktivistien keskuudessa ja neuvostovallan aikana vasemmistossa. Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin Viro. Muun muassa Viron edesmennyt entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittavat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä.Viro vai Eesti? (Erkki Lyytikäinen)Viro vai Eesti? (kielitoimisto)

Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virun maakunnasta, mistä pidettiin vanhastaan yhteyksiä Suomenlahden pohjoispuolelle, mm. Virolahdelle. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru). Samalla tavalla maakuntien nimistä ovat peräisin suomenkieliset maannimet Ruotsi (ruotsiksi Sverige) Roslagenista ja Saksa (saksaksi Deutschland) Saksista. Myös Suomi tarkoitti alun perin vain Varsinais-Suomea.

Maantiede

Viron pinta-ala on noin 45 000 neliökilometriä. Alueeltaan se on siis hiukan suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Tanska tai Sveitsi, mutta toisaalta pienempi kuin vaikkapa Itä-Suomen lääni. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Meren saaret muodostavat noin yhden kymmeneksen ja järvet kahdeskymmenesosan Viron pinta-alasta.

Viro sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Keski-Ruotsi ja Skotlannin pohjoiskärki. Kesäkuukausien (kesäkuu-syyskuu) keskilämpötila on tavallisesti 15–18 celsiusastetta, talvella -4–5 °C. Talvisin meri pitää rannikkoseuden lämpötilat leutoina, sisämaassa voi sen sijaan olla reilustikin pakkasta. Kesällä sisämaata ja varsinkin kaakkoisia maakuntia hellii usein yli 30 asteen helle, mutta länsirannikolla ja Tallinnan seudulla on selvästi viileämpää.

Viron yli tuhat järveä täplittävät maaseutua. Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Suur Munamägi Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella. Taivas on Virossa pilvien peitossa noin puolet vuodesta. Merellisen ilmaston takia kumpuilevassa Etelä-Virossa sataa vuodessa noin 750 millimetriä. Kun seitsemäntuhatta jokea ja puroa kuljettaa sadevettä mereen, maasto on vetinen: suot ja erityyppiset puuta kasvavat rämetet kattavat yli viidenneksen Viron pinta-alasta. Maailmassa on suhteessa enemmän suomaata vain Suomessa. Erityyppiset metsät kattavat hiukan yli puolet Viron pinta-alasta. Suomaat ja aarniometsä edustavat luontotyyppejä, jotka ovat tuhoutuneet suuresta osasta Eurooppaa.

]] Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki – Suomenlahden yli matkaa tulee vain 85 kilometriä.

Korkeimmat huiput

Viron korkeimmat huiput sijaitsevat maan kaakkoisosassa, Haanjann ylängöllä Võrumaalla lähellä Latvian rajaa.

• Suur Munamägi 318 m
• Vällamägi 297 m
• Kerekunnu mägi 296 m
• Tsäbamägi 293 m
• Harakamägi 291 m
• Rohtesoo mägi 291 m

Lisäksi Otepään ylängöllä oleva Kuutsemägi nousee 217 m, Pandiveren ylängön Emumägi 166 m, Sakalan ylängön Rutu mägi 146 m, Vooremaan Laiusen drumliini 144 m ja Karulan ylängön Rebasejärven Tornimägi 137 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Suot

Noin 22 % Viron pinta-alasta on suota. Näistä suurin osa sijaitsee maan keski-, länsi- ja pohjoisosissa. Pinta-alaltaan yli yhden hehtaarin kokoisia soita on noin 10 000.

Kaksi kolmannesta Viron soista on syntynyt maan soistuessa, kolmasosa on umpeen kasvaneita järviä. Noin 216 000 hehtaaria (2004) niistä on suojeltu.

Tärkeimmät suoalueet ovat Puhatu (57 000 ha), Epu-Kakerdi (39 000 ha), Lavassaare (37 800 ha) ja Suursoo (17 100 ha).

Joet

Virossa on vain kymmenen vähintään 100 kilometriä pitkää jokea.

Pisimmät joet ovat Võhandu (162 km), Pärnu (144 km), Põltsamaa (135 km), Pedja (122 km) ja Keila (116 km).

Historia

Esihistoria

Nykyinen Viron alue sai varhaisimmat ihmisasukkaansa mannerjään vetäydyttyä viimeisen jääkauden jälkeen noin 10 000 eaa. Varhaisin kivikautinen asutus eli metsästyksen ja kalastuksen varassa. Maanviljelyyn ja karjanhoitoon tutustuttiin 2000-luvulla eaa. nuorakeraamisen kulttuurin levitessä Viroon. Pronssikaudella (noin 1500 - 500 eaa.) on merkkejä kerrostuneen ja päällikkövaltaisen yhteiskunnan muodostumisesta. Rautakausi alkoi Virossa noin 500 eaa. Aikakautta leimasivat tiiviit yhteydet eteläisempään Baltiaan ja Suomeen. 500-luvulta jaa. lähtien on merkkejä kontakteista myös Skandinaviaan. Rautakauden loppuvaiheessa, 1200-luvulle tultaessa, Viro oli suhteellisen tiheästi asuttu. Yhteiskunnallinen järjestäytyminen oli nähtävästi edennyt pidemmälle kuin esimerkiksi Suomen puolella

Keskiaika ja uuden ajan alku

1200-luvulla Saksalainen ritarikunta valloitti Viron eteläosan, Tanska pohjoisosan, joka sekin siirtyi Saksalaiselle ritarikunnalle noin 1350. Saksalainen ritarikunnan hajoaminen 1500-luvulla synnytti alueelle valtatyhjiön. Tanskann, Ruotsi, Puolan ja Venäjänn tuhoisa kamppailu Liivinmaa herruudesta päättyi 1620-luvun kuluessa Ruotsin voittoon. Ruotsin vallan aikana (1632) perustettiin mm. Tarton yliopisto. Alue siirtyi Venäjän valtaan suuren Pohjan sodan seurauksena 1700-luvun alussa. Alue säilyi 1800-luvun loppupuolelle saakka melko autonomisena suhteessa Venäjään ja sitä hallitsivat baltiansaksalaiset kartanonherrat. Viron talonpojat olivat maaorjia vuoteen 1816 saakka.

Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu

Kansallinen herääminen Virossa alkoi 1800-luvulla muun muassa maaorjuuden lakkauttamisen myötä. Vironkielisiä kouluja perustettiin ja Viron kansalliseepos Kalevipoeg luotiin. 1880-luvulla keskushallinto aloitti venäläistämisohjelman, jonka johdosta monet baltiansaksalaiset instituutiot lopetettiin tai muutettiin yksin venäjänkielisiksi - esimerkkinä Tarton yliopisto. Venäläistämisohjelman aikana myös vironkielisiä sanomalehtiä ja kansallismielisiä seuroja lakkautettiin. Venäjän keisarikunnan luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa ja bolševikkien vallankumouksen jälkeen Viro julistautui ensimmäisen kerran itsenäiseksi. Bolševikit pyrkivät estämään irtautumisen, mutta Saksan keisarikunta miehitti Viron heti sen julistauduttua itsenäiseksi.

Itsenäisyyskamppailu

Itsenäiseksi Viro pääsi julistautumaan 24. helmikuuta 1918. Konstantin Päts muodosti väliaikaisen hallituksen, mutta Saksa miehitti Tallinnassan seuraavana päivänä ja vangitsi Pätsin. Brest-Litovskin rauha maaliskuussa 1918 bolševikkien oli pakko luovuttaa Viro Saksalle. Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Neuvosto-Venäjä mitätöi rauhansopimuksen ja puna-armeija hyökkäsi Viroon. Hyökkäystä seurasi yli vuoden mittainen Viron vapaussota brittilaivaston tukemana. Puna-armeija lyötiin takaisin. Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha ja Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinennn alkeisopetus, Tarto yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921on Viro liittyi Kansainliitto. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.

Demokraattinen Viro

Vuoden 1920 perustuslaki oli demokraattisimpia maailmassa, koska siinä oli lähes ääriparlamentaristinen korostus. Parlamentti valitsi valtionpäämiehen (riigivanem), joka johti hallitusta ja hoiti myös presidentin tehtävät. Taloudellisesti hyvänä aikana järjestelmä toimi tyydyttävästi, mutta talouslaman aikana 1929–1933 ajauduttiin sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussotureiden liitto, ns. vapsit.

Konstantin Pätsin autoritaarinen hallinto

Suuri lama 1932–1933 johti radikalisoitumiseen ja parlamentarismi näytti olevan pystymätön ratkaisemaan ongelmia. Viron rintamamiesten eli vapsien liike voitti suuren vaalivoiton syksyllä 1933. Vapsien painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet.

Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaan edustava Konstantin Päts huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta ja uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksikäyttäen julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon.

Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Konstantin Päts perusti ylhäältä johdetun puolueen isänmaanliitto (isamaaliit). Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen sinimustat-järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Konstantin Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.

Neuvostoliiton uhka

Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi Neuvostoliiton uuden politiikan aloitteesta hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa Suomen tapaan 1932. Sopimuksilla oli tarkoitus varmistaa Neuvostoliiton ulkorajat.

Samaan aikaan Baltian maissa oli vallalla reunavaltiopolitiikka, missä Puola, Liettua, Latvia ja Viro hakivat toisistaan turvaa puolustustyhteistyötä tiivistämällä. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Näin muodostui Baltian entente.

Ruotsin pääesikunnan ajatusten mukaisesti myös Suomi ja Viro tekivät 1930-luvulla puolustustyhteistyötä tykistösulun aikaansaamiseksi Suomenlahdelle Neuvostoliiton Itämerenlaivastolle. Yhteistyö oli salaista, koska Suomi ei ryhtynyt reunavaltiopolitiikkaan välttääkseen sotaan joutumisen Baltian vuoksi. Suomen ulkopolitiikaksi muodostui virallisestikin vuodesta 1945 alkaen Pohjoismainen suuntausan, jota kesti jatkosota edeltäneisiin valmisteluihin saakka.

Suomen ja Viron ulkopolitiikan eroavaisuus, joka julkistui 1935 Suomen pohjoismaisen suuntauksen vuoksi, eikä Konstantin Pätsin vallankaappaus vaikuttanut tiivistyvään puolustusyhteistyöhön.

pääartikkeli Suomenlahden tykistösulku

Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon ja Konstantin Pätsn jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannia neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939, Viro ja Latvian solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksa kanssa.

Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta katsoi olevansa pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen 28.91939 Estonia 1940-1945: Reports of the Estonian International Commission for the Investigation of Crimes Against Humanity http://www.historycommission.ee/. Viroon tuli 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin 18.101939 alkaen. Virolla itsellään oli tuolloin rauhanaikaisena vahvuutena jatkuvasti palveluksessa 15 000 sotilasta. talvisodan aikana Neuvostoliitto käytti Virolta saamiaan lentotukikohtia Suomen pommittamiseen. Suomi teki asiasta Virolle nootin. Samaan aikaan virolaiset raportoivat neuvostokoneiden lennoista Suomeen Suomenlahden alaista merikaapelia pitkin sekä tukivat Suomen radiotiedustelua kesään 1940 saakka. Merikaapeli oli käytössä siksi, että sillä oli ollut tarkoitus järjestää Neuvostoliiton Itämeren laivastolle tykistösulku Suomenlahdelle.

Kesäkuussa 1940 Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen, jossa syytettiin Viroa yhteistyösopimuksen rikkomisesta ja vaadittiin saada tuoda lisäjoukkoja maahan. Viron hallitus piti vastarintaa toivottomana, minkä vuoksi vaatimus hyväksyttiin Estonia 1940-1945: Reports of the Estonian International Commission for the Investigation of Crimes Against Humanity http://www.historycommission.ee/. 17.6–21.61940 maahan tuotiin noin 90 000 neuvostosotilasta lisää, jolloin Virossa olevien venäläisten joukkojen määrä oli yli 100 000 sotilasta.

Elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Konstantin Päts vangittiin. Hän menehtyi myöhemmin Venäjällä.

Neuvostolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen hallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950-1000 henkilöä) poistettiin kokonaan 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942.

Työläisten ja talonpoikien puna-armeija sai Viron haltuunsa uudelleen syyskuussa 1944 sen jälkeen kun Suomi oli tehnyt syyskuun alussa 1944 Neuvostoliiton kanssa aselevon ja Neuvostoliitto saattoi läpimurtoon Karjalankannaksella käytettyjä joukkoja suunnata uudelleen Suomenlahden etelärannalle Narvan taisteluihin. Suomen tehtyä erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa ei Saksalla ollut enää erityistä syytä pitää Suomenlahden etelärantaa hallussaan koko pituudeltaan Suomeen mahdollisesti Baltiasta tehtävän Neuvostoliiton maihinnousun ennalta ehkäisemiseksi.

Neuvosto-Viro

Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua. 1980-luvulla Moskovan keskushallinto pyrki venäläistämään neuvostotasavaltaa voimakkaasti.

Keskeisin poliittinen vaikuttaja Neuvosto-Viron oli Viron kommunistisen puolueen (EKP) keskuskomitean ensimmäinen sihteeri, joina toimivat:

• 1944–1950 Nikolai Karotamm
• 1950–1978 Johannes Käbin
• 1978–1988 Karl Vaino
• 1988–1989 Vaino Väljas

Avautuminen

1950-luvulla kohua aiheutti se, että suomalaiset Arno Leino ja V. J. Sukselainen tekivät vierailun Ruotsiin virolaisten emigranttiylioppilaiden luokse ja tilaisuudessa oli Neuvostoliiton tiedonantaja, minkä vuoksi juttu Suomen ja Viron pakolaisylioppilaiden suhteista valokuvalla päätyi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajaan, Pravdaan. Tekoa pidettiin ulkopoliittisesti arvelluttavana, koska Pravda puuttui siihen.

Viron sosialistinen neuvostotasavalta oli melko suljettu 1960-luvun loppupuoliskolle asti. Avautuminen alkoi, kun Urho Kekkonen vieraili Virossa 1964 pitäen siellä puheen viroksi. Sen jälkeen aloitettiin säännöllinen laivayhteys Helsingin ja Tallinnan välille sekä Neuvostoliiton matkailuyritys Inturist tilasi suomalaisilta rakentajilta Viru-hotellin.

Vähitellen virolaiset alkoivat katsella myös Suomen televisiota, joka ei ollut mahdollista ilman teknisiä muutoksia, koska Suomessa käytettiin televisiossa saksalaista PAL-järjestelmää ja Neuvostoliitto oli valinnut televisiostandardikseen ranskalaisen SECAM:n, jottei keskisessä Itä-Euroopassa olisi ollut mahdollista katsella Keski-Euroopan lähetyksiä rajamailla. Yleisradion Pasilan televisiotornin lähetykset näkyivät Suomenlahden yli myös Tallinnassa. Ideologisesti ongelmalliseksi 1970-luvun lopulla Neuvostoliitolle tuli erityisesti K-kaupan televisiomainos Väiskin lihatiski, jossa Väinö Purje korosti K-kaupan lihan laatua ja valmisti mainoksessa ruokaa. Ideologisesti tämä koettiin Neuvostoliitossa hyökkäyksenä Neuvostoliiton säännellyn vähittäiskaupan lihapulaan. Suomi ei kuitenkaan lakannut lähettämästä ohjelmia Tallinnaan saakka ja Suomen television avulla monet Tallinnan seudun virolaiset opettelivat ymmärtämään suomea.

Ideologisen taistelun tehostamiseksi Viron kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nimitettiin 1978 Karl Vainoa. Matkailu pyrittiin jonkin verran rajoittamaan ja Suomeen vierailevat virolaiset otettiin tarkempaan valvontaan. Julkisista rakennuksista poistettiin Suomeen suunnattuja televisioantenneja.

Vuoden 1980 Moskovan olympialaisten eräitä tapahtumia, kuten purjehdus järjestettiin Tallinnassa.

Vuonna 1988 Mihail Gorbatšovin pääsihteerikaudella vaihtui myös Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri, jolloin ideologinen taistelu heikentyi.

Uusi itsenäisyys

Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20.8 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys.

Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä monien muiden valtioiden tapaan, koska se ei ollut de jureon koskaan tunnustanut Viron liittymistä Neuvostoliitto, vaan se saattoi todeta itsenäisyyden edellisen tunnustuksen olevan voimassa. Myös Viron oman valtioteorian mukaan maa on 2.2.1920n1920n Neuvosto-Venäjä ja sen seuraajien Tarton rauhansopimuksella tunnustama valtio. Tästä seuraa se, että Viron näkökulmasta sen suhteiden perustana Neuvostoliiton kansainvälis-oikeudelliseen seuraajavaltioon, Venäjän federaatioon on nimenomaan Tarton rauhansopimus vuodelta 1920. Tästä seuraa se, ettei Viro ole pitänyt pätevänä Viron sosialistisen neuvostotasavallan suorittamaa alueiden luovutusta Venäjän federaatiolle Neuvostoliitossa pätevänä, vaan että Viron perustuslain mukaan valtioalueen rajat määrittää Tarton rauhansopimus ja siitä poikkeamisesta neuvotellaan erikseen. Venäjän näkökulmasta Neuvosto-Venäjä joutui 1920 luovuttamaan Virolle alueita, jotka eivät kuuluneet Viroon eivätkä Liivinmaahan Venäjän keisarikunnan aikana.

Viron valtioteoriasta seuraa myös muita olettamuksia, kuten se, että osa venäjänkielisesti väestöstä kuului miehittäjiin, minkä vuoksi heille ei ole välttämätöntä myöntää Viron kansalaisoikeuksia pelkän Virossa asumisensa perusteella, koska he tulivat maahan laittoman tilan, miehityksen, seurauksena. Osa venäjänkielisestä väestöstä tämän vuoksi puolustaa päättäväisesti Neuvostoliiton kunnian muistoa toisen maailmansodan voittajavaltiona sekä Saksan vastaisen taistelun päävastuun Euroopassa suurin tappioin kantaneena valtiona. Keskustelu kulminoituu siihen, mikä on 1944 Waffen-SSssa:ssä taistelleiden virolaisten vapaaehtoisten suhde Virossa niihin virolaisiin ja venäläisiin, jotka taistelivat Työläisten ja talonpoikien puna-armeija Euroopan vapauttamiseksi kansallissosialismista.

Suomen kanta Viron itsenäistymiseen vastaa Viron omaa valtioteoriaa, koska Suomi ei tunnustanut Viron tasavaltaa uudelleen 1991, vaan totesi 1920 vuodelta olevan tunnustuksen olevan voimassa. Sen sijaan Suomella ei ole virallista kantaa Viron historiankirjoitukseen eikä siihen, miten Viron tasavallasta tuli Neuvostoliittoon kuuluva Eestin sosialistinen neuvostotasavalta.

Virallisten historiankäsitysten valtiollistamisesta saattaa seurata sananvaputeen ja akateemiseen tutkimuksen vapauteen liittyvien toistaiseksi epävirallisten näkemysten kriminalisoiminen, mikä rajoittaa sananvapautta. Joissain Euroopan unionin maissa on rikosoikeudellisesti rangaistavaa esittää vääriä mielipiteitä joidenkin historiantapahtumien osalta.

Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500 000 maan asukasta 'ulkomaalaisiksi' ja määräsi heidät hakemaan oleskelulupaa. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä.

Viro on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Viro solmi uuden rajasopimuksen 18.52005 ja ratifioi sen 26.6. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja, ilman Petserinmaata ja Narva-joen itärantaa. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80% virolaisista. Venäjän duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä. Tämä olisi Venäjän federaation mukaan estänyt sopimuksen olemasta lopullinen, koska maininta olisi tarjonnut mahdollisuuden myöhemmin esittää, että sopimus olisi ollut seurausta pätemättömästä oikeustilasta, miehityksestä, jolloin olisi jälleen ollut mahdollisuus palata Tarton rauhansopimukseen vuodelta 1920. Näin ollen sopimus ei astunut voimaan. Viro puolestaan ei pitänyt lisäystään neuvostomiehityksestä sopimuksen ratifioinnin perusteluihin merkityksellisenä.

Vuodesta 2003 lähtien Viro on sotinut Irakissa Yhdysvaltojen rinnalla. Vuonna 2007 Viron sotilaita oli sodassa 37, ja mielipidetutkimusten mukaan valtaosa kansasta on sotilaiden kotiuttamisen kannalla. (lähde: Ylen uutiset; http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id69048.html)

Politiikka

Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen parlamentin (Riigikogu) joka neljäs vuosi. Parlamentti valitsee presidentin, jonka virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi vain kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäällikkö.

Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys. Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: runsaat kymmenen puoluetta edusti vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä. Puolueiden määrä on laskenut sittemmin noin puoleen. Paikallisvaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.

Viron presidenttinä toimii Toomas Hendrik Ilves ja pääministerinä Andrus Ansip (Reformipuolue).

Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen jälkeisen ajan pääministerit:

• Edgar Savisaar (3. huhtikuuta 1990 – 30. tammikuuta 1992)
• Tiit Vähi (30. tammikuuta 1992 – 21. lokakuuta 1992)
• Mart Laar (21. lokakuuta 1992 – 8. marraskuuta 1994)
• Andres Tarand (8. marraskuuta 1994 – 17. huhtikuuta 1995)
• Tiit Vähi (17. huhtikuuta 1995 – 17. maaliskuuta 1997)
• Mart Siimann (17. maaliskuuta 1997 – 25. maaliskuuta 1999)
• Mart Laar (25. maaliskuuta 1999 – 28. tammikuuta 2002)
• Siim Kallas (28. tammikuuta 2002 – 10. huhtikuuta 2003)
• Juhan Parts (10. huhtikuuta 2003 – 13. huhtikuuta 2005)
• Andrus Ansip (13. huhtikuuta 2005 – )

Suhteet Venäjään

Virolla on Venäjän kanssa kansainvälisoikeudellisesti avoin kysymys maan rajasta Venäjän kanssa. Eestin sosialistinen neuvostotasavalta 1944 palautti Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavallalle ns. Viron Inkerinmaan Narva-joen itärannalla ja suurimman osan Petserinmaata kaakossa, jotka Neuvosto-Venäjä luovutti sen ja Viron välisessä Tarton rauhansopimuksessa 2. helmikuuta 1920 Virolle kuuluviksi Pietarin kuvernementista.

Viron perustuslain mukaan Viron valtioalueen määrittävät kuitenkin Neuvosto-Venäjän kanssa 2. helmikuuta 1920 tehty Tarton rauhansopimus ja kansainväliset sopimukset:

§ 122. Eesti maismaapiir on määratud 1920. aasta 2. veebruari Tartu rahulepinguga ja teiste riikidevaheliste piirilepingutega. Eesti mere- ja õhupiir määratakse rahvusvaheliste konventsioonide alusel.

Eesti riigipiire muutvate lepingute ratifitseerimiseks on nõutav Riigikogu koosseisu kahekolmandikuline häälteenamus.

§ 122.

The land boundary of Estonia is determined by the Tartu Peace Treaty of 2 February 1920 and by other international boundary agreements. The sea and air boundaries of Estonia shall be determined on the basis of international conventions.

The ratification of international treaties which alter the state borders of Estonia requires a two-thirds majority of the membership of the Riigikogu.

Näin ollen Viro perustuslaissaan kiistää sen, että Eestin sosialistinen neuvostotasavalta olisi voinut pätevästi luovuttaa Venäjän sosialistiselle federaatiolle Viron tasavallan Neuvosto-Venäjän kanssa 1920 sopimuksesta poikkeavasti maa-aluetta.

Viro periaatteessa hyväksyi alueen haltuun jäämisen Venäjän federaatiolle periaatteessa, mutta viittasi ratifiointiasiakirjoissa Tarton rauhaan, minkä vuoksi Venäjän hallitus ei vienyt riigikogun ratifioimaa sopimusta Venäjän valtakunnanduuman hyväksyttäväksi, koska Viro lisäsi ratifiointilain perusteluna toimivaan esipuheeseen maininnan riigikogun julistukseen 7. joulukuuta 1992 perustuslaillisen järjestyksen perustamisesta, missä mainitaan Viron tulleen 1940 Neuvostoliiton aggression kohteeksi sekä tulleen laittomasti liitetyksi Neuvostoliittoon, minkä Venäjä katsoo sisältävän Virolle mahdollisuuden rajakysymyksen avaamiseksi uudelleen myöhempänä ajankohtana. Näin ollen jo vakiintunut raja sekä siihen sopimuksessa tehdyt muutokset jäisivät Venäjän kannan mukaan edelleen kansainvälisoikeudellisesti avoimeksi kysymykseksi myös EU:n ja Venäjän välillä.

pääartikkeli Viron ja Venäjän rajasopimus

Amnesty Internationalin Tallinnassa julkaisema raportti syyttää Viroa venäjänkielisen vähemmistön sortamisesta. Merkittävällä osalla alueen venäjänkielisistä on ainoastaan muukalaispassi, asiakirja joka todentaa, että henkilö on eriarvoisessa asemassa muihin EU-alueella asuviin nähden. Venäjän passia eivät Virossa asuvat luonnollisesti myöskään voi saada. Toisten kansainvälisten tutkimusten mukaan venäläisvähemmistöä ei kuitenkaan sorreta, kuten Venäjä väittää Max Jakobson: Tulevaisuus, s.192, (Otava 2005).

Maakunnat

Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond, jotka ovat:

Maakunta   |   Pääkaupunki Harjumaa   |   Tallinna Hiidenmaa (Hiiumaa) Hiidenmaan saarella   |   Kärdla Itä-Virumaa (Ida-Virumaa)   |   Jõhvi Jõgevamaa   |   Jõgeva Järvamaa   |   Paide Läänemaa   |   Haapsalu Länsi-Virumaa (Lääne-Virumaa)   |   Rakvere Põlvamaa   |   Põlva Pärnumaa   |   Pärnu Raplamaa   |   Rapla Saarenmaa (Saaremaa) Saarenmaan ja Muhun saarilla   |   Kuressaare Tartumaa   |   Tartto Valgamaa   |   Valga Viljandimaa   |   Viljandi Võrumaa   |   Võru

Viron maakunnat

Talous

Viro on omavarainen sähkön tuotannon suhteen, ja sähköä riittää vientiinkin. Suomeen sähköä tuodaan vähäisessä määrin Estlink-kaapelia pitkin.

Öljyliusketta louhitaan Koillis-Virossa ja käytetään paikallisissa voimalaitoksissa. Vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja kuten tuulivoimaa, vesivoimaa ja turpeen käyttöä on tutkittu paljon viime vuosina. Turve on yksi Viron tärkeimpiä luonnonvaroja, ja Viron onneksi se on, vaikkakin hyvin hitaasti, uudistuva luonnonvara.

Koska Virossa ei ole paljoa mineraalivaroja, perustuu sen talous pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella ja maassa on aina ollut hyviä satamia; transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle. Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti.

Viron valuutta, kruunu, on sidottu euronon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK (aikaisemmin Saksan markkaan). Viron pankkisektorista lähes 90 prosenttia on nykyisin ulkomaisen pääoman omistuksessa. Viro liittyi yhdessä Liettua ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004n. Tämä mahdollistaa euro käyttöönoton maan virallisena valuuttana kahden vuoden tarkkailujakson jälkeen, jonka tarkoitus on seurata Maastrichtin sopimuksen kriteerien täyttymistä.

Viro otti käyttöön tasaveron 1994 yhtenä ainoista maista. Tuloveroprosentti oli 26 prosenttia riippumatta henkilön tuloista. 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin ja 1. tammikuuta 2006 edelleen 23 prosenttiin.

Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Muuttuva maailma pakottaa ihmiset etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeinoja maaseudulla ovat muun muassa rapsin kasvatus rapsiöljyn tuotantoon, mansikanviljely ja maatilamatkailu.

Ruokaostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita hyvän maun, edullisen hinnan ja suhteellisen vähäisten lisäainemäärien takia. Viro vie ulkomaille erilaisia kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni- ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.

Merkittävimmät luonnonvarat

• turve
• meripihka
• öljyliuske

Merkittävimmät vientituotteet

• tekstiilit
• maataloustuotteet
• koneet

Väestö

Etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 67,9 prosenttia. Muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ovat venäläiset (25,6 prosenttia), ukrainalaiset (2,1 prosenttia), valkovenäläiset (1,2 prosenttia) ja suomalaiset (0,9 prosenttia). Kielellisesti virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa.

Viron kansalaisuuden saadakseen hakijan on osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Tämä aiheutti maan uudelleen itsenäistyessä sen, että maan venäläisvähemmistössä on suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Maassa oli syyskuussa 2004 157 000 asukasta, joilla ei ollut kansalaisuutta.

Viron virallinen kieli on viro, joka on viroksi eesti keel. Viron kieli muistuttaa paljon suomea. Virossa 25,6 prosenttia asukkaista puhuu venäjää, mutta se ei ole virallinen kieli.

Virossa on Ukrainan jälkeen Euroopan korkein HIV-positiivisten osuus aikuisväestöstä, 1,1 prosenttia (2001).

Viron väestö kansallisuuksittain 1922–2000 (prosentteina)

Kansallisuus	1922	1934	1959	1970	1979	1989	2000
virolaisia	87,7	88,2	74,6	68,2	64,7	61,5	67,9
venäläisiä	8,2	8,2	20,1	24,7	27,9	30,3	25,6
saksalaisia	1,7	1,5	0,1	0,6	0,3	0,2	–
ruotsalaisia	0,7	0,7	–	–	–	–	–
suomalaisia	–	–	1,4	1,4	1,2	1,1	0,9
ukrainalaisia	–	–	1,3	2,1	2,5	3,1	2,1
valkovenäläisiä	–	–	0,9	1,4	1,6	1,7	1,3
juutalaisia	0,4	0,4	0,4	0,4	0,3	0,3	–
muita	1,3	1,0	1,2	1,2	1,5	1,8	2,2
Väkiluku yhteensä	1 107 059	1 126 413	1 196 791	1 356 000	1 464 476	1 565 662	1 332 893

Lähde: Library of Congress Country Studies [1] , CIA World Factbook (2000 väestönlaskennan tiedot)

Uskonto

Nykyisin 31 % Viron aikuisväestöstä on aktiivisia jonkun uskonnon kannattajia.

• 15 % evankelis-luterilaisia
• 14 % ortodokseja
• 0,5 % baptisteja
• 0,5 % katolisia

Vuonna 2002 saatiin kyselystä seuraavanlainen tulos:

Kysymys: Mikä uskonto on sinulle rakkain ja arvostetuin?

• Luterilaisuus 39 %
• Ortodoksisuus 28 %
• Katolisuus 10 %
• Taaran usko 10 %
• Virolainen muinaisusko 5 %
• Baptismi 5 %
• Buddhalaisuus 4 %
• Jehovan todistajuus 3 %
• Helluntailaisuus 3 %
• Vanhauskoisuus 2 %
• Hindulaisuus 1 %
• Mormonismi 1 %
• Islam<1 %
• Muut uskonnot 4 %
• Ei uskontoa 19 %

Kyselyyn otti osaa 1 000 ihmistä, joista 72 % oli etnisiä virolaisia ja loput muita maassa asuvia.

Vuoden 2005 Eurobarometrin kyselyn mukaan 16 % virolaisista uskoo Jumalaan, kun taas 54 % uskoo olevan olemassa jonkinlaisen henkiolennon tai elämänvoiman, ja 26 % ei usko, että olisi olemassa minkäänlaista henkiolentoa, jumalaa tai elämänvoimaa. Tämän tutkimuksen mukaan virolaiset ovat Euroopan unionin vähiten uskonnollinen kansa.

Kulttuuri

Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat: 'Yleinen laulu