Viron Kansanliitto on ainoa virolaispuolue, jota ei ole uudelleen 1991 alkaen jatkuneen itsenäisyyden aikana perustettu pääkaupungissa Tallinnassa. Kansanliitto on perustettu Järvamaan Oisussa 1994 Eesti Maarahvas Erakondina eli Viron maakankansan puolueena.
Nykyinen Viron Kansaliitto on 1999 muodostettu kokoomuspuolue, jonka muodostettiin Eestin maakansan puolueen, Viron maaliiton (Eesti Maaliiten), Viron eläkeläisten ja perheiden puolue (Eesti Pensionäride ja Perede Erakond) sekä Viron maakansan puolueen yhdistyttyä. 2002 Viron Kansanliittoon yhdistyi vielä Uusi Viro-puolue (Uus Eesti). Viron Kansanliitto on taustaltaan maaseutupuolue, joka on vahvistanut asemiaan myös kaupungeissa paikallisesti.
Puolue kannattaa tukea erityisesti monilapsisille perheille sekä sitä, että Viron maatalous tuottaisi Euroopan unionin maatalouspolitiikkaan liittyvät Viron kanssa sovitut tuotantokiintiöt täyteen määräänsä saakka. Kansanliitolla on 9100 henkilöjäsentä, mikä tekee siitä jäsenmäärältään Viron suurimman puolueen.
Puoluetta johtaa puoluekokousten välillä puoluevaltuusto, johon kuuluvat puolueen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, kunnianpuheenjohtaja, kansanedustajat, ministerit, aluejärjestöjen puheenjohtajat, erityisjärjestöjen puheenjohtajat sekä 15 puoluekokouksen valitsemaa henkilöä. Aluejärjestöt voivat valita puoluevaltuustoon lisäksi yhden edustajan perusyhdistystensä 300 jäsentä kohden. Hallituspuolueena Kansanliitto on ollut viisi vuotta eli huomattavan ajan itsenäisyyden toisesta vaiheesta.
2006 Kansanliitolla oli 15 kansanedustajaa ja neljä ministeriä sekä 755 kunnan- tai kaupunginvaltuutettua 154 kunnassa tai kaupungissa.
Puolueella on naisjärjestö (EPP), eläkeläisjärjestö (Tegusad eli Toimeliaat) sekä nuorisojärjestö.