Surkovin isä Andarbek Dudajev on tšetšeeni ja hän vietti ensimmäisen viisi vuottaan Duba-Jurtissa ja Groznyissa. Hänen syntymänimensä on Aslambek, mutta vanhempien erottua hänen äitinsä muutti Solntsevon kylään Lipetskin alueelle ja hän otti nimen Surkov.
Surkov on taloustieteiden kandidaatti kansainvälisestä yliopistosta ja on palvellut 1983-1985 Neuvostoliiton armeijassa osallistuen pienyritystoimintaan sekä 1991-1996 Menatep-ryhmän rahoitustoimintaan. Vuosina 1996-1997 hän toimi Rosprom-Jukosin varajohtajana sekä Commercial Innovation Bank Alfa Bankin hallituksen varapuheenjohtajana sittemmin tuomitun Mihail Hodorkovskiin yhtiöryppäässä.
Television (ORT) julkissuhteiden johtajana hän toimi 1998-1999 tultuaan nimitetyksi 1999 presidentin kansliapäällikön neuvonantajaksi. Maaliskuussa 2004 hänet nimitettiin presidentin kanslianpäällikökön neuvonantajaksi ja 3. elokuuta 1999 Venäjän presidentin apulaiskansliapäälliköksi.
Julkisissa lausunnoissaan Surkov on puolustanut Venäjän keskushallinnon voimavaroja hajaantunutta päätöksentekoa vastaan sekä pyrkinyt kehittämään strategiaa Ukrainassa marraskuusta 2004 tammikuuhun 2005 tapahtunutta liberaalia oranssivallankumoustata vastaan Venäjällä. 17. heinäkuuta 2005 hän piti salaisena pidetyn puheen Delovaja Rossija -nimisellä talousforumilla, jossa hän esitteli keinoja taistella 'kansainvälisiä salaliittoja vastaan'.
Suomessa Surkov tuli kuuluisaksi esittämällä radio Svobodassa väitteen siitä, että suomalais-unkarilais-virolainen kulttuurityö Venäjällä suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa tähtäisi vähemmistökansallisuuksien itsetunnon nostamiseen siten, että tällä voitaisiin vaikuttaa suomalais-ugrilaisten alkuperäiskansojen asuinalueilla sijaitsevien luonnonvarojen käyttöön.
20. huhtikuuta 2007an 20:48 Moskovan aika ilmestyi Gazeta.Ru:ssa Kiovainssa julkaistua analyyttistä kirjoitusta siteeraava artikkeli, jossa epäiltiin Vladislav Surkovia Viktor Janukovitš uuden poliittisen strategian laatijana: resurssien ohjaamista oranssivallankumouksellisten tapaan joukkomielenosoituksiin Kiovassa Maidanilla, vaikuttamista suoraan Ukrainan perustuslakituomioistuimeen sekä vetoamista länsimaiseen tapaan kansainvälisiin järjestöihin. Venäläinen Gazeta.Ru otsikoi artikkeliin viittaavan juttunsa 4. huhtikuuta 2007: Oranssivastavallankumouksen harmaa kardinaali tarkoittaen Surkovia. Dmitri Vinogradovin ja Alija Samigullinan kirjoittamassa artikkelissa korostettiin ukrainalaista lähdettä sekä toistettiin ikään kuin osoittaen lähteen tulkinnanvaraisuutta. [1] ![]()
Aiheesta muualla
- Venäjän presidentinkanslia
- Moscow Newsin englanninkielinen käännös Surkovin puheesta
- Delovaja Rossija -talousforum
- Surkovin haastattelu Der Spiegelissä
- Surkovin seuraamiseksi tehty epävirallinen sivusto [1]