William Shakespeare

William Shakespeare (kastettu 26. huhtikuuta 1564 – k. 23. huhtikuuta (juliaaninen kalenteri) / 3. toukokuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1616) oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä kirjailijoista kautta historian ja eräänä etevimpänä englannin kielen taitajana. Shakespeare kirjoitti useita näytelmiä, niin tragedioita kuin komedioita, sonetteja ja runoja. Shakespeare kirjoitti teoksensa vuosina 1585–1613, mutta näytelmien kirjoitusjärjestystä ei tiedetä varmasti.

Elämä

William Shakespeare syntyi vuonna 1564 Stratford-upon-Avonissa Englannissa isä John Shakespearelle ja äiti Mary Ardenille. Isä oli menestyvä kauppias ja raatimies, äiti vanhaa aatelisukua. Molemmat vanhemmat olivat todennäköisesti lukutaidottomia - vaikka isä toimi korkeimmillaan Stratfordin pormestarina, hän allekirjoitti nimensä aina puumerkillä. Isä tiedetään myöhemmin löytyneen testamentin perusteella katoliseksi, ja ajan katolisten vaino saattoi olla osasyy hänen elämänsä loppupuolen talousongelmiin. Shakespeare kastettiin 26. huhtikuuta, ja kasteen ajankohdan mukaan on syntymäpäiväksi arveltu 23. huhtikuuta. Arvio on melko perusteeton ja lienee lähtöisin siitä, että kyseinen päivä on Pyhän Yrjön päivä, joka 1800-luvulla katsottiin Englannin kansallisrunoilijalle sopivaksi syntymäpäiväksi. Vaikka Shakespearen koulunkäynnistä ei ole säilynyt mitään kirjallista tietoa, useimmat tutkijat uskovat että hän opiskeli King's New Schoolissa Stratfordissa, joka luultavasti tarjosi tiiviin koulutuksen latinan kieliopista ja antiikin kirjallisuudesta.

Shakespeare nai 18-vuotiaana Anne Hathawayn 28. marraskuuta 1582 ja he saivat kaikkiaan kolme lasta, tytöt Susanna ja Judith sekä pojan Hamlet. Tiedot 1580-luvun puolivälistä eteenpäin ovat niukat, kunnes vuonna 1592 Shakespearen nimi mainitaan ensimmäisen kerran Lontoon teatteripiireissä. Anthony Holdenin mukaan Shakespeare muutti Lontooseen ehkä vuonna 1587, jolloin The Queen's Men-näyttelijäseurue kävi Stratfordissa. Hän toimi ennen näytelmäkirjailijaksi alkamistaan, ja ajoittain sen jälkeenkin, näyttelijänä. Mahdollisesti hän teki sitä ennen myös hanttihommia näyttelijäseurueelle. Vuonna 1594 hän ilmeisesti liittyi suosittuun The Lord Chamberlain's Men -näyttelijäseurueeseen, jonka osaomistaja hänestä tuli. Kuningatar Elisabet I:n kuoleman jälkeen kuningas Jaakko I otti seurueen suojelukseensa, se nimettiin The King's Meniksi ja sai esityspaikakseen Globe-teatterin. Teatterin palon n. 1610 jälkeen Shakespeare vetäytyi takaisin Stratfordiin.

Shakespeare kuoli 23. huhtikuuta 1616, mahdollisena syntymäpäivänään. Hän oli naimisissa Annen kanssa kuolemaansa asti.

Tuotanto

Useita Shakespearen näytelmiä on pidetty Englannin ja koko länsimaiden kirjallisuuden suurimpiin kuuluvina. Hänen näytelmänsä kattavat tragedian, historian ja komedian. Shakespearen teoksia on käännetty useimmille nykyaikaisille kielille ja niitä esitetään jatkuvasti ympäri maailmaa. Näytelmille ominaista on psykologinen henkilökuvaus, luonteva dialogi, draamallinen jännite ja kielellinen taituruus. Myös sonetit kuuluvat alallaan maailman arvostetuimpiin.

Näytelmät

Shakespearen näytelmät tavataan karkeasti jakaa neljään tyylilliseen kauteen. 1590-luvun puoliväliin asti Shakespeare kirjoitti lähinnä klassisia ja italialaisvaikutteisia komedioita, kuten Juhannusyön uni ja lyyrisiä historiallisia näytelmiä, kuten Henrik IV:n ensimmäinen osa. Tämän jälkeen hänen näytelmänsä vakavoituivat, henkilöhahmonsa syvenivät, ja kerronnassa tapahtui siirtymää lyriikasta proosan suuntaan. Seuraavan kauden aloitti tragedia Romeo ja Julia (n. 1595–1596) ja päätti toinen kuuluisa tragedia Julius Caesar (1599). Varhaiset näytelmät ovat tyypillisesti kevyempiä kuin tragedisen kauden tummasävyiset, pettämisen, murhien, himon, vallan ja itsekkyyden kaltaisia aiheita käsittelevät näytelmät.

Shakespearen tragedinen kausi kesti noin vuodet 1600–1608. Siihen kuuluvat maineikkaimmat tragediat Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear. Viimeisenä kautenaan Shakespeare siirtyi romansseihin ja tragikomedioihin, kuten Talvinen tarina ja Myrsky. Myöhäiskauden romanttiset näytelmät sisältävät usein onnellisen lopun, sekä taikuutta ja muita fantasiaelementtejä. Rajanveto kausien välillä on kuitenkin epätarkka ja muitakin luokittelutapoja on esitetty.

Kuten ajan tapana oli, Shakespeare perusti monet työnsä toisten näytelmäkirjailijoiden töihin, ja kierrätti vanhempia tarinoita sekä historiallista materiaalia. Esimerkiksi Hamlet (n. 1601) on todennäköisesti uudelleen kirjoitettu versio vanhemmasta Hamlet-näytelmästä, ja tarinan peruskuvio esiintyy jo Saxo Grammaticuksen Tanskalaisten teoissa. Se sisältö, mitä pidetään oleellisena, kuten dialogi ja henkilöhahmot syvemmässä merkityksessä, katsotaan kuitenkin Shakespearen luomukseksi. Historiallisissa näytelmissään Shakespeare käytti kahta päälähdettä: Plutarkhoksen Antiikin suurmiesten elämäkertasarjaa Kuuluisien miesten elämäkertoja ja Raphael Holinshedin Englannin historiaa käsitteleviä Kronikoita.

Sonetit ja muut runot

Shakespearen sonetit koostuvat 154 runosta, jotka käsittelevät rakkauden, kauneuden ja kuolevaisuuden kaltaisia aiheita. Kaikki paitsi kaksi sonettia, jotka oli julkaistu jo 1599, ilmestyivät ensimmäisen kerran yhtenä niteenä vuonna 1609. Sonettien julkaisemisen taustat ovat epäselvät: ei tiedetä, oliko Shakespeare hyväksynyt julkaisemisen. Sonetit lienee kirjoitettu useiden vuosien aikana. Soneteissa esiintyy mystinen herra W.H (mahdollisesti Henry Wriothesley), jota ylistetään tavalla, joka joidenkin mielestä viittaa homoseksuaalisuuteen, mutta toisten tulkintojen mukaan kyseessä on puhtaasti platoninen ystävyys. Loppupuolen soneteissa esiintyy mystinen tumma nainen, jonka henkilöllisyys on myös ollut vilkkaan teoretisoinnin kohde.

Sonettien lisäksi Shakespeare kirjoitti pitemmät kertovat runoelmat Venus ja Adonis sekä Lucrece. Ne on molemmat omistettu Shakespearen Henry Wriothesleylle. Shakespeare kirjoitti myös eräitä muita lyhyempiä runoja.

Kiistaa Shakespearen henkilöllisyydestä

Joidenkin teorioiden mukaan joku kirjailija tai ryhmä kirjailijoita käytti Shakespeare-nimeä vain pseudonyyminä eikä itse William Shakespearella ollut teosten kanssa mitään tekemistä. Teorioiden mukaan tällaisia kirjailijoita voisivat olla esimerkiksi Sir Francis Bacon, Edward de Vere, Christopher Marlowe, Sir Henry Neville tai jopa kuningatar Elisabet I. Teoreetikkoja, joiden mielestä näytelmät kirjoitti joku muu kuin nuoruudessaan Stratfordissa elänyt Shakespeare, kutsutaan antistratfordlaisiksi. Nykyisin valtaosa tutkijoista pitää kuitenkin Shakespearen henkilöllisyyttä todistettuna.

Sen sijaan on tunnettua, että monet Shakespearen näytelmät perustuivat esimerkiksi juonen osalta suurelta osin olemassa olleisiin näytelmiin, kuten ajan tapana oli. On lisäksi vakavasti pohdittu sitä, kirjoittiko Shakespeare näytelmiensä jokaisen sanan itse, vai oliko avustamassa muita dramaturgeja. Epäilyt Shakespearen näytelmien kirjoittajan henkilöllisyydestä perustunevat tähän sekä siihen, että Shakespearen elämästä tiedetään hyvin vähän.

Todisteita siitä, että Shakespeare kirjoitti näytelmänsä

Robert Greenen mitä ilmeisimmin Shakespearea kohtaan kohdistamaa kritiikkiä vuodelta 1592 voidaan pitää yhtenä todisteena, että Shakespeare todella kirjoitti näytelmänsä. Kuolinvuoteellaan kirjoittamassaan pamfletissa Groats-worth of Witte Greene haukkui nousukasmaista näyttelijää, joka oli alkanut kirjoittaa itse näytelmiä ja kuvitteli olevansa yliopistokoulutettujen näytelmäkirjailijoiden veroinen. Greene käyttää näyttelijästä ironista nimitystä Shake-scene, joka voitaneen kääntää 'näyttämönravistajaksi'.

Se, että Shakespeare toimi myös näyttelijänä, voidaan todistaa muun muassa sillä, että William itse esiintyi kuningatar Elisabetille vuonna 1594. Näyttö siitä, että William oli kiinnostunut teatterista voidaan osoittaa sillä, että Shakespeare oli Lord Chamberlain's Company -nimisen teatteriyhtiön osaomistaja vuosina 1594 ja 1595.

Shakespearen runoilijan urasta puolestaan todistaa Francis Mereksen hyökkäys häntä vastaan vuonna 1598. Meres sanoo teoksessaan Palladis Tamia Shakespearen töiden olevan 'sokeroituja sonetteja yksityisten ystäviensä keskuudessa'.

Williamin läsnäolon teatteripiireissä todistavat myös merkinnät siitä, että hän oli yksi Globe-teatterin omistajista vuonna 1599. Vuonna 1603 Shakespeare sai myös uuden asiakkaan, Englannin tuolloisen kuninkaan Jaakko I:n, jonka ansiosta hänestä tuli suosittu hoviesityksissä.

Kritiikki

Shakespearea arvostettiin omana aikanaan, mutta ei ylistetty. 1600-luvun lopussa klassiset ihanteet tulivat muotiin, ja monet kriitikot arvostivat Ben Jonsonin ja John Fletcherinin Shakespearen yläpuolelle. Shakespearea arvosteltiin muun muassa komedian ja tragedian sekoittamisesta. 1700-luvulla Shakespearen arvostus kasvoi Samuel Johnson ja Edmond Malonen julkaistua Shakespearen töistä uudet editiot.

1800-luvulle tultaessa Shakespeare oli saanut Englannissa kansalliskirjailijan aseman ja alkoi saavuttaa tunnettuutta muissakin maissa. Shakespearea mainostaneisiin kuuluivat Victor Hugo, Johann Wolfgang von Goethe ja Stendhal. Romantiikan aikana Shakespearea ylisti Samuel Taylor Coleridge. Viktorianismin aikana Shakespearen näytelmistä tehtiin laajamittaisia spektaakkeliversioita. George Bernard Shaw sen sijaan hyökkäsi Shakespeare-kulttia vastaan esittäen, että Ibsenin naturalismi oli tehnyt Shakespearen tuotannosta aikansa eläneen.

1900-luvun modenistinen vallankumous ei hylännyt Shakespearea, vaan valjasti hänet avant garden välineeksi. Saksan ekspressionistit ja Moskovan futuristit hyödynsivät Shakespeare-aiheita. Shakespeare vaikutti Bertolt Brechtin eeppiseen teatteriin. Runoilija ja kriitikko T. S. Eliot argumentoi Shawia vastaan sanoen, että Shakespearen 'primitiivisyys' teki hänestä aidosti modernin. T. S. Eliotin ja G. Wilson Knightin kritiikin uusi koulukunta tutki Shakespearen kuvastoa aiempaa tarkemmin. 1950-luvulta alkaen moderni tutkimus vaihtui postmoderniksi, ja 1980-alkaen Shakespeare-tutkimukseen on liittynyt strukturalisminn ja feminismi kaltaisia liikkeitä.

Näytelmien julkaisu

Shakespearen aikana näytelmiä painettiin paperin koon mukaan kvartto- ja foliopainoksina. Foliopainoksia tehtiin neljä, joista vuonna 1623 julkaistu, 36 näytelmää sisältänyt ensimmäinen folio on tärkein lähde Shakespearen näytelmistä. Aiemmin tehdyt halvemmat kvarttojulkaisut ovat monesti huonoja, jopa näyttelijöiden ulkomuistista kopioimia. http://www.shakespeare-online.com/faq/foliosfaq.html

Shakespeare ja englannin kieli

Shakespearen vaikutus englannin kieleen oli merkittävä. Hän keksi yli 1700 yleisesti käytössä olevaa sanaa (muiden muassa birthplace, champion, cold-blooded, fixture, gossip, outbreak ja torture).http://shakespeare.about.com/library/faqs/blfaqswords.htm Shakespearen alkuperäiskielisissä näytelmissä esiintyy yli 30 000 eri sanaa, joten Shakespearen sanavaraston täytyi olla vähintään kaksi kertaa niin suuri kuin 1990-luvun lopulla eläneen hyvin sivistyneenä pidetyn ihmisen.

Näytelmät

Komediat

• Hairahduksia, 1590–94
• Kaksi nuorta veronalaista, 1590–96
• Paljon melua tyhjästä, 1598–99
• Kuinka äkäpussi kesytetään, ehkä n. 1593–94
• Turhaa lemmen touhua, 1594–97
• Juhannusyön uni, 1594–97
• Venetsian kauppias, 1594–97
• Loppu hyvin, kaikki hyvin, 1594–1609
• Miten haluatte, 1599–1600
• Loppiaisaatto, 1600
• Windsorin iloiset rouvat, 1600–01
• Mitta mitasta, 1601–03
• Pericles, 1607–08
• Cymbeline, 1607–19
• Talvinen tarina, 1608–11
• Myrsky, 1611

Tragediat

• Romeo ja Julia, 1594–96
• Troilus ja Cressida, 1601–02
• Coriolanus, 1607–08
• Titus Andronicus, 1589–93
• Timon Ateenalainen, ehkä n. 1604–10
• Julius Caesar, 1598–99
• Macbeth, 1605–08
• Hamlet, 1600–01
• Kuningas Lear, 1605–06
• Othello, 1602–11
• Antonius ja Kleopatra, 1606–07

Historialliset näytelmät

• Henrik VI (kolme osaa), 1588–92
• Kuningas Juhana, 1590–97
• Kuningas Rikhard III, 1591–94
• Kuningas Rikhard II, 1594–95
• Kuningas Edward III, 1595
• Kuningas Henrik IV ensimmäinen osa, 1596–97
• Kuningas Henrik IV toinen osa, 1597–99
• Kuningas Henrik V, 1599
• Henrik VIII, 1612–13
• Kuningas Edvard III, 1595 (on epävarmaa, onko tämä Shakespearen näytelmä)

Kadonneet näytelmät

• Love's Labour's Won
• Cardenio

Runous

• Shakespearen sonetit
• Venus ja Adonis, 1592–93
• Lucrese, 1593–94
• The Phoenix and Turtle, 1600–01

Uusimmat suomennokset

• (Henry IV, part 1). Suom. Matti Rossi. WSOY, 2004.
• (Henry IV, part 2). Suom. Matti Rossi. WSOY, 2004.
• Rikhard III (Richard III). Suom. Matti Rossi. WSOY, 2004.
• Mitta mitasta (Measure for Measure). Suom. Tiina Orhinmaa. WSOY, 2005.
• Juhannusyön uni (A Midsummer Night's Dream). Suom. Matti Rossi. WSOY, 2005.
• Macbeth (Macbeth). Suom. Matti Rossi. WSOY, 2005.
• Kuningas Lear (King Lear). Suom. Matti Rossi. WSOY, 2005.
• Windsorin iloiset rouvat (Merry Wives of Windsor). Suom. Kersti Juva. WSOY, 2006.
• Romeo ja Julia (Romeo and Juliet). Suom. Marja-Leena Mikkola. WSOY, 2006.
• Talvinen tarina (Winter's Tale). Suom. Jyrki Vainonen. WSOY, 2006.
• Julius Caesar (Julius Caesar). Suom. Lauri Sipari. WSOY, 2006.
• Kaksi nuorta veronalaista (Two Gentlemen of Verona). Suom. Leena Tamminen. WSOY, 2007.
• (Henry VI, part 2). Suom. Matti Rossi. WSOY, 2007.
• (Henry VI, part 3). Suom. Matti Rossi. WSOY, 2007.
• Loppu hyvin, kaikki hyvin (All's Well That Ends Well). Suom. Tiina Ohinmaa. WSOY, 2007.
• Kuinka äkäpussi kesytetään (The Taming of the Shrew). Suom. Leena Tamminen. WSOY, 2005.
• Mitta mitasta (Measure for Measure). Suom. Tiina Orhinmaa. WSOY, 2007.

Lähteet

Aiheesta muualla

• Shakespeare's Globe
• Jennifer Sarha: Kansantajuinen elämäkerta . Kiiltomato.net 2.7.2004.
• Sanna Nyqvist: Sanan säilän sankareita . Kiiltomato.net 19.7.2004.
• Outi Oja: Renessanssin ajan lyyrinen aarre . Tuli & Savu 2/2005.
• Tomi Kontio: Shakespearen ikuiset sonetit tulevat taas . Helsingin Sanomat 9.4.2005.
• Maria Salenius: Shakespearea nautinnollisesti . Kiiltomato.net 10.8.2005.
• Jukka Petäjä: Kuinka äkäpussi kesytetään . Helsingin Sanomat 24.12.2005.