Ydinsota

Ydinaseiden käyttö

Ydinaseiden kuljetukseen käytetään mannertenvälisiä ohjuksia, strategisia pommikoneita ja sukellusveneistä laukaistavia ballistisia ohjuksia. Supervalloilla ovat näistä käytössä kaikki, jolloin puhutaan ydin- tai strategisesta triadista, ilmasta, mereltä ja maalta laukaistavista aseista. Pienemmillä ydinasevaltioilla näistä kuljetuslaitteista on käytössä vain kaksi tai yksi.

Ensimmäiseksi tunnetuksi ydinasedoktriiniksi tuli Yhdysvaltain massiivisen kostoiskun oppi, joka sai nimensä ulkoministeri John Foster Dullesin 12.1.1954 pitämän puheen mukaan. Siitä tuli myös NATO:n ydinaseoppi (MC 14/2), joka hyväksyttiin toukokuussa 1957.Forss, s. 5 Doktriini sai osakseen korvaa arvostelua jo 1950-luvulla ja Kennedy korvasi sen Robert McNamaran laatimalla joustavan vastaiskun doktriinilla. Se oli tarkoitettu ainoastaan liittolaisille, ja NATO hyväksyi sen joulukuussa 1967 ja se on ollut siitä lähtien käytössä.Forss, s. 10

McNamara alkoi myös käyttää termiä molemminpuolinen varmistettu tuho (, MAD). Se tarkoittaa tilannetta, jossa ydinaseiden laajamittainen käyttö aiheuttaisi sekä puolustajan, että hyökkääjän täydellisen tuhoutumisen. Sen mukaan vahvan ydinpelotteen rakentaminen olisi välttämätöntä samojen aseiden käytön estämiseksi. 'Kauhun tasapaino'. Teorian mukaan kumpikaan osapuoli ei uskaltaisi laukaista ensi-iskua oman tuhonsa pelossa. MAD:n on väitetty toimineen kylmän sodan aikana 1950- ja 1960-luvuilla Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä, ja estäneen avoimen sodan maiden välillä, vaikkakin ne kävivät pienempiä sijaissotia eri puolilla maailmaa.

Yhdysvallat itse noudatti operatiivisen ensikäytön doktriinia (first use) koko kylmän sodan ajan. Siihen sisältyi counterforce-painotus, eli vastustajan sotilaallisten kohteiden ja ydinasejärjestelmien tuhoaminen oli etusijalla. Ydinasetehtävät jaettiin kolmeen perustehtävään:Forss, s. 12

tehtävä Alpha: asutuskeskusten ulkopuolella olevien Neuvostoliiton, Varsovan maiden ja Kiinan strategisten ydinaseiden kantolaitteiden tuhoaminen sekä komentokeskusten tuhoaminen
tehtävä Bravo: Neuvostoliiton, Varsovan maiden ja Kiinan tavanomaisten asevoimien tuhoaminen asutuskeskusten ulkopuolella (kasarmit, lentokentät)
tehtävä Charlie: Neuvostoliiton, Varsovan maiden ja Kiinan asutuskeskuksissa olevien ydinaseiden tuhoaminen, sekä 70 % teollisesta infrastruktuurista asutuskeskuksissa.

Tehtäviin laadittiin SIOP-maalitussuunnitelmat.

Ydinaseiden rajoitettua käyttöä alettiin tutkia 1970-luvulla puolustusministeri James Schlesingerin johdolla. Presidentti Nixon hyväksyi tammikuussa 1974 tällaisen rajoitetun suunnitelman, joka tuli tunnetuksi Schlesingerin doktriinina.

Kennedynn hallinnon puolustusministeri McNamara määritteli varmistetun tuhon käsittävän 40 % vastustajan väestöstä ja 70 % teollisuudesta. Yhdysvaltain puolustusministeriö laski tähän tarvittavan 400 kohteensa saavuttanutta yhden megatonnin ydinkärkeä. Eräässä presidentin muistiossa asetettiin Yhdysvaltain ohjusjoukkojen tavoitteeksi, että Neuvostoliitossa oli oltava iskujen päätteeksi vähemmän henkiin jääneitä kuin Yhdysvalloissa. Tämän varmistamiseksi Yhdysvalloilla oli 33 000 kärkeä vuonna 1967 mukaan lukien taktiset ydinaseet.

Ydinsodan seuraukset

Ydinsota aiheuttaa myös laajoja säteilyhaittoja, mm. epämuodostumia. Toisaalta joissakin ydinsodan skenaarioissa on laskettu, että kyseisen ydinsodan seurauksena lapsista syntyy esimerkiksi 5 - 10 prosenttia epämuodostuneina. Tämän asian ydin on se, että rauhan aikana lapsista syntyy 1 - 2 prosenttia epämuodostuneina.

Ydinsodan seurauksena voi mahdollisesti olla ydintalvi. Siinä lukuisten ydinräjähdysten seurauksena maapalloss peittyy pölypilveen, joka säilyy ilmakehää vuosikausia. (vrt. vuoden 536 kaltainen katastrofi.)

Ydinsodan seurauksena myös otsonikerros voi oheta. Tämä aiheuttaa ihosyöpää ja silmäsairauksia eläimille ja ihmisille.

Suurimpiin kaupunkeihin suunnattuna ydinsota saattaa valtion täydelliseen sekasortoon. Hallinnon, talouden, sodankäynnin, koulutuksen, tutkimuksen ja muiden osalta erikoistunein kerros häviää ja seurauksena voi olla koko valtion romahtaminen ja taantuminen paljon alkeellisempaan yhteiskuntamalliin.

Korkealla ilmakehässä räjäytettyjen ydinaseiden aiheuttama elektromagneettinen pulssi voi tuhota tärkeimmät elektroniset ja sähköiset järjestelmät. Tämä voi lamauttaa tietoyhteiskunnan perustan.

Katso myös

Aiheesta muualla

Lähteitä

Säteilyturvakeskus
Albert-Laszlo Barabasi: ”Linked; The New Science of Network”. Persus Publishing USA 2002 (ISBN 0-7382-0667-9) s. 115 ja 117 (Internetin kaatuminen)
Stefan Forss, Yhdysvaltain ydinasepolitiikka, Maanpuolustuskorkeakoulu, 2006, ISBN 951-25-1681-0, ISBN 951-25-1682-9 (pdf),