Yhteisötaide Suomessa
Suomessa kansalais- ja työväenopistot ovat edistäneet yhteisöllistä luovuutta jo 1900-luvun vaihteesta asti. Taide-genren alle näitä asioita ei kuitenkaan ole ikinä luokiteltu, em. asioita on ehkä enemmänkin pidetty käsityön jatkumoon kuuluvana harrastajataiteena. 60-luvulla kun kansainvälisessä taide-elämässä alkoi tapahtua suuria murroksia ja taide alkoi tulla ulos museoista. Suomalainen taide-elämä eli vielä aika jämähtäneessä tilassa. Uusia yhteisöllisiä taidenäkemyksiä ei uskallettu hyödyntää esim. kansalaisopisto instituutioissa, jotka olivat ehkä liian sidoksissa perinteiseen kansanvalistusliikkeeseen. Niinpä yhteisötaiteellisten ideoiden ainut toiminta ympäristö oli underground -kulttuuri, joka myös antoi uusille taidemuodoille tietyn anarkistisen leiman.
Videon ja videotaiteen merkitys yhden luojan ajattelussa on merkittävä. Video on myös ollut myös merkittävässä roolissa yhteisöllisen luomisen välineenä. Vuonna 1971 Vanhalla ylioppilastalolla Elonkorjaajien järjestämässä Intermedia –tapahtumassa Erkki Kurenniemi esitteli Dimi-O videoteoksen, missä videokamera reagoi edessään olevan ihmisen liikkeisiin ja muuttaa ne ääneksi. Dimi-O oli edelläkävijä suomalaisessa videotaiteessa, interaktiivisessa taiteessa ja yhteisöllisessä taiteessa. Videotaiteen ja performanssin yhdistelmät ovat antaneet uusia ulottuvuuksia kollektiiviselle luomiselle. Hyviä esimerkkejä suomessa tästä ovat vuonna 1982 Lehtimäen ympäristötaidesymposiumissa Turppi -ryhmän performanssin pohjalta syntynyt Earth Contacts -videoteos ja Homo -ryhmä samantapaiset teokset. Video on tietyllä lailla tiivistänyt performanssin esittäjineen konkreettiseksi yhdeksi kokonaisuudeksi ja teokseksi. Itse performanssi on ehkä mielestäni enemmänkin esitys, eikä sitä täysin voi luokitella kuvataiteelliseksi teokseksi.
Yhteisöllisen taiteen kehitykseen vaikutti merkittävästi happeningit. Happeningin käsite otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa New Yorkissa vuonna 1959. Happeningin ideana oli yhdistää toisistaan erilleen joutuneita taidetta ja elämää, haluttiin saada katsojat mukaan teokseen. Suomeen happeningit rantautuivat vuonna 1963, jolloin Helsingin Taidehallissa Suomi rakentaa –näyttelyn avajaisissa nähtiin happeningin kaltainen teos, jossa avajaisissa esiintyneet soittajat oli sijoitettu eri saleihin ja musiikki kiersi soittajalta soittajalle. Tällöin teoksen tulkitsemiseen vaikutti vastaanottajan sijainti, eli teoksen kokonaisvaltainen tulkitseminen oli mahdotonta. Teoksen organisoijana toimi säveltäjä Henrik Otto Donner joka oli myös järjestämässä samana vuonna Street Piece: Helsinkiä, ensimmäistä oikeaa ”esteettisesti ohjelmoitua” happeningia suomessa.
Esimerkkejä yhteisötaiteesta
Valituskuoro
Ars 06 näyttelyssä Helsingissä esitettiin video Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen yhteisöteoksesta Birminghamin ensimmäinen Valituskuoro. Birminghamissa Englannissa kysyttiin ihmisiltä, mistä he haluavat valittaa. Valituksista koottiin ja sävellettiin laulu kuorolle, jota se esitti eri paikoissa Birminghamissa. Vastaava teos toteutettiin myös Helsingissä ja on tarkoitus toteuttaa myös Hampurissa ja Pietarissa.
Ilmainen aamiainen
Minna Heikinahon Ilmainen aamiainen on yksi Suomen tunnetuimmista yhteisötaiteen teoksista. Heikinaho piti Kuvataideakatemian loppunäyttelyn tarjoamalla ilmaista ateriaa kesän 1994 ajan Helsingin Hämeentie 6:ssa sijaitsevassa liikehuoneistossa. Teos oli esillä pahimpana lamakautena. Teoksellaan Heikinaho halusi luoda tilan, jossa hän pystyi pohtimaan kävijöiden synnyttämiä merkityksiä, sekä määrittelemään itseään suhteessa arkeen ja taiteeseen. Ilmaisella aamiaisella hän halusi rakentaa asioita itsestään ulospäin eikä sisäänpäin niin kuin tavallisesti tapana on. Julkisessa sanassa teos määriteltiin tilataiteeksi, sosiaaliseksi eleeksi, milloin miksikin. Teos aiheutti hämmennystä, koska sitä oli vaikea sijoittaa mihinkään perinteiseen taiteen kaanoniin.
Lapin yliopiston Kide-lehdessä Heikinaho sanoo. että yhteisötaide on erilaisuuden etsimistä ja uudenlaisen taiteilijaidentiteetin luomista uuden nimikkeen alla. Yhteisötaide on toimintaa suhteessa ympäristöön ja sen ihmisiin, ihmisten mukaanottamista taiteelliseen prosessiin. Ihmiset voivat olla osana teosta tai sitten he voivat olla tekijöinä myös itse. Yhteisötaide nostaa esiin arkipäivän kysymyksiä taiteen kielen kautta sekä toisaalta hahmottaa taiteilijan roolissa tapahtuneita muutoksia.
Minna Heikinahon mukaan yhteisötaiteesta tekee taidetta motiivi, joka voi olla esimerkiksi poliittisen kommentin tai ohjelman aikaansaaminen. Heikinahon motiivi töilleen on ihmisten arvomaailman tai mielipiteiden esiintuominen teoksen kautta. Ihmisten arvomaailman erilaisuutta sekä erilaisuuden kunnioittamista hän on käsitellyt mm. videotöissään.
Kuiskauksia
Maiju Ahlgrén toteuttaa Jorvin sairaalaan 2005-2006 Kuiskauksia -ympäristö ja -yhteisötaideteoksen. Teoksen ideana on järjestää sairaalassa olosuhteet, joissa toimivat eräänlaiset yllätysarpajaiset. Arpajaisvoittona on ajatus. Ajatukset ovat omia, lainattu kirjoista ja lauluista. Ne ovat sellaisia ajatuksia, joihin voi ajatella kertyneen elämänkokemuksen myötä syntynyttä viisautta ja vapautta.
Ajatukset on kirjottu potilaiden tyynyliinoihin, joita on yhteensä 100 kpl, joissa jokaisessa on eri teksti. Pesulan liinavaatepakkaajat toimivat onnettarina, sillä he lähettävät osastoille noin 30% kirjottuja kappaleita. Arpajaiset toteutuvat aina kun vaihdetaan vuodevaatteita. Tämä tarkoittaa keskimäärin kaksi kertaa viikossa.
Teoksen tarkoituksena on luoda yhteyden tunnetta yli rajojen. Tarkoituksena on myös saada laitosarkeen mahdollisuus yllätyksiin ja sattumaan. Se tarjoaa potilaille ja henkilökunnalle väylän maailmaan, joka on kaikille ihmisille yhteinen, onpa sitten sairas tai terve. Teos on välittämisen ele.
Halkopino
Stop töhryille –projektin yhteydessä vuonna 2000 Ritva Harle toteutti helsinkiläisten pitkäaikaistyöttömien kanssa Halkopino -projektin, missä he rakensivat Torpparinmäkeen, Tuusulanväylän varteen 230 metriä pitkän halkopinon. Halkopinolla peitettiin melueste, joka oli joutunut jatkuvan töhrinnän kohteeksi. Harle toimi projektissa yhteistyössä rakennus-, sosiaali- ja terveysvirastojen sekä työvoimahallinnon kanssa. Lukuisissa palavereissa muokkautui poikkeusjärjestely, jonka ansiosta työttömät pääsivät mukaan projektiin. Ryhmälle saatiin myös oma sosiaalityöntekijä, joka hankki osallistujille asunnot9. Ongelmaksi halkopino projektissa muodostui se, että rakennuslupien saamiseksi Harlen piti etukäteen suunnitella projekti toteutus jo melko pitkälle, jolloin itse yhteisö tuli projektiin mukaan kesken luomisprosessin. Eli työttömät piti motivoida jo valmiiseen toimintamalliin. Yhteisötaiteellisuus ei siis täysin toteutunut.
Koti Taidelaboratoriona
Saastuneesta maaperästään tutuksi tulleen Myllypuron Alakiventien asuinalueen kodeistaan häädetyt asukkaat istuttivat yhdessä taidekoulu Maan opiskelijoiden ja taiteilija Jonna Pohjolaiset kanssa tyhjien asuntojen pihamaille auringonkukkia. Projekti toteutettiin vuoden 2000 aikana. Taiteilijan ensimmäinen idea oli istuttaa auringonkukkia talojen katoille, mutta kun lupaa tähän ei saatu piti idea miettiä uudestaan. Alkuperäisen idean mukaan taiteilija laittoi aluksi auringonkukan siemeniä kasvamaan ja aloitti sen jälkeen asukkaiden ja taideopiskelijoiden kanssa ideoimaan miten projekti jatkuisi. Ideoimisessa käytettiin avuksi asukkaiden tuomia valokuvia ym. Lopuksi auringon kukat päätettiin istuttaa ämpäreihin, koska saastuneeseen maahan niitä ei voinut istuttaa. Teos sai näkyvyytensä ansiosta paljon huomiota.
Kiskot vievät
Kun Kuopiossa VR:n entisessä kiskohitsaamossa sijainneen konepajan toimintaa ajettiin alas ja lopetettiin kokonaan vuodenvaihteessa 2002-03. Aloitti konepajassa työskennellyt Kristiina Korpela yhdessä työntekijöiden ja tyttärensä kanssa taltioimaan konepajan ääniä, nauhoittamaan ja kuvaamaan mm. viimeisen veturin korjausta. Viimeisten työntekijöiden kanssa kerättiin talteen poisheitettäviä työkaluja, kapistuksia ja metallikappaleita. Tästä ns. metalliromusta ja äänistä rakennettiin tilateos Kuopion rautatieasemalle ensimmäiseen ANTI-tapahtumaan lokakuussa 2002. Teos ei sinänsä pyri olemaan yhteisötaideteos, mutta täyttää kyllä aika hyvin yhteisötaiteen kriteerit. Teos on osa Korpelan Hyperlinkki 'konepaja.html'Kiskot vievät -projektia
Aiheesta lisää
