
Yksisarvinen Johannes du Boysin kirjan In methodum miscendorum medicamentorum kansilehdeltä vuodelta 1572
Yksisarvisen hahmo on mahdollisesti peräisin Intiasta. Sitä ei esiinny varhaisimmassa kreikkalaisessa mytologiassa, mutta sen tunsivat muun muassa kreikkalainen historioitsija Ktesias ja roomalainen historioitsija Plinius vanhempi. Ktesias (400-luvulla eaa.) kertoo teoksessaan Indica Intiassa asuvista valkoisista villiaaseista, joilla oli terävä sarvi keskellä otsaa. Plinius kertoo Monokeroksesta, jonka vartalo oli kuin hevosen, jalat kuin elefantin ja häntä kuin karjun. Monokeroksella oli yksi musta sarvi otsassaan.
Yksisarvisaihe esiintyi usein keskiaikaisissa gobeliineissa, maalauksissa ja vaakunoissa. Keskiaikaiset bestiaarit kertoivat monien muiden outojen eläinten ohella tarinoita myös yksisarvista.
Hollywoodin myötä ihmisten käsitys yksisarvisesta on muuttunut. Filmiteollisuus on helpottanut omaa maskeeraustyötään ja lanseerannut yksisarvisen, joka on vain sarvellinen hevonen ja kaikki muut yksityiskohdat on unohdettu.