Poussan perhe ei ollut erityisen musikaalinen. Hän itse kiinnostui kuitenkin musiikista jo varhain ja aloitti musiikkiopintonsa kitaratunneilla. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta ja opiskeli lukioaikanaan myös basson- ja kitaransoittoa Oulunkylän pop- & jazz-konservatoriossan;n. Hän suoritti parturi-kampaaja ammattitutkinnon pikakurssina ja toimi ammatissa kolme vuotta ennen kuin palasi muusikonuralle tutustuttuaan tarkemmin lyömäsoittimiin. Poussa ei juuri puhu yksityiselämästään julkisuudessa, mutta vuonna 2005 hän kertoi asuvansa avoliitossa Töölössä, Helsingissä.
Taiteilijanimensä Poussa sai, kun hänen ystävänsä keksi hänelle DJ-nimeä mainoslehtiseen.
Poussa on soittanut monissa yhtyeissä, kuten Giant Robot, RinneRadio, Hemma Beast ja Anna-Mari Kähärän Orkesteri. Hän on myös ollut muusikkona W-tyyli-TV-ohjelmassa ja vetänyt alkuvuodesta 2007 Subtv:llä esitettyä viihdeohjelmasarjaa Jokainen vieras on laulun arvoinen, jossa hän säveltää, sanoittaa ja äänittää päivässä kappaleen muusta kuin musiikista tunnettujen henkilöiden kanssa. Lisäksi hän on näytellyt Q-teatterissa sekä elokuvassa Saippuaprinssi.
Poussan ensimmäinen sooloalbumi Love tracks julkaistiin vuoden 2005 lopussa. Albumilla hän laulaa sekä suomeksi että englanniksi, soittaa lyömäsoittimia, kitaraa, bassoa ja syntetisaattoria sekä vastaa sävellyksistä, sanoituksista, äänityksestä ja miksauksesta. Poussan toinen albumi ilmestynee syksyllä 2007.
Viitteet
Aiheesta muualla